Artikkeli: Ysiluokkalainen tutkimusta tekemässä

Ysiluokkalainen tutkimusta tekemässä

Tiesittekö, että myös koululaiset voivat nykyään tehdä tutkimusta yliopistoissa? Kuten ehkä kouluajoiltanne muistatte, koululaiset suorittavat yläkoulun viimeisellä luokalla pakollisen työelämään tutustumisen eli TET-jakson. Jo muutaman vuoden ajan on ollut mahdollista suorittaa TET-jakso tiedeTET-muodossa tutustuen yliopistomaailmaan ja tutkijan elämään. Tällaisen jakson minä suoritin Liikenteen tutkimuskeskus Vernessä.

TET-jaksoni aikana kävin seminaarissa, olin muutamalla luennolla ja tutustuin TTY:n toimintaan yleensä. Lisäksi näin opiskelijoita ja tutustuin asiantuntijoihin ja ihmisiin, jotka tekevät tutkimusta työkseen. Tämä kaikki oli koululaisen silmin todella hienoa, suorastaan ufomaista. Kuin sokerina pohjalla pääsin tekemään oman pienen tutkimuksen lehtori Markus Pölläsen suurella taidolla ja kärsivällisyydellä ohjaamana.

Tutkimusaiheenani oli laivaliikenteen soveltuvuus joukkoliikenteen osaksi Tampereella. Asun Tampereen keskustassa ja kävelen usein Pyhäjärven ja Näsijärven rannoilla. Varsinkin Pyhäjärven puolella olin jo pari vuotta sitten tullut ajatelleeksi, olisiko kätevämpää siirtyä Härmälästä tai Pirkkalasta Tampereen keskustaan laivalla kuin autolla tai bussilla. Nyt pääsin testaamaan ideani tieteen keinoin. Kuten tutkimuksessa usein käy, en saanut mitään lopullista tai varmaa vastausta asiaan vaan päädyin tulokseen, että laivaliikenne joukkoliikennemuotona voisi Pyhäjärvellä ehkä, varsinkin tulevaisuudessa, toimia.

Tutkimustani rajoitti kahden viikon kireä aikataulu. Siinä ajassa minun piti perehtyä aihepiiriin, suunnitella tutkimus ja suorittaa se. Selvää on, että kahdessa viikossa ei kovin syvällistä tutkimusta ehdi tekemään. Hienoa olisi, jos joku jolla on aikaa, innostuisi tutkimaan asiaa perusteellisemmin.
Tutkimukseni tärkein tulos minulle ei ehkä ollut niinkään vastauksen saaminen, vaan se että näen Tampereen jokapäiväisen liikenteen aivan uusin silmin ja että opin arvioimaan eri tietojen luotettavuutta ja tärkeyttä. TiedeTET-jaksoni muutti myös opiskelutapani paljon tehokkaammaksi. Minulla on nyt selkäytimessäni tieto siitä, miten tutkimusta tehdään. Olen myös huomannut sen, että osaan käydä keskustelua liikenteestä ja perustella mielipiteeni. Ja kaikki tämä kahdessa viikossa! Tämä oli miellyttävä ja tajuntaa laajentava kokemus.

Kokemus oli miellyttävä paljolti Liikenteen tutkimuskeskus Vernen mukavan väen ansiosta. Yllätyin jakson alussa positiivisesti siitä, miten minut otettiin vastaan. Minut otettiin vakavasti, asiani käsiteltiin asiallisesti ja ystävällisesti, ja minulle annettiin mahdollisuus kokeilla. Minun on erityisesti pakko kehua lehtori Markus Pölläsen hienoa tukea.

Suomi elää ja tulee elämään tiedosta ja tiedolla. On hienoa ja tärkeätä että ne jotka haluavat kokeilla tieteen tekemistä saavat siihen tilaisuuden jo varhain.

Kasim Kaader

Yläasteen yhdeksäsluokkalainen
Tampere

TiedeTET-jaksolla tehty raportti luettavissa tästä.