Artikkeli: Urapolku: Riikka Salli

Urapolku: Riikka Salli

Diplomi-insinööri Riikka Salli on ryhmäpäällikkö Rambollilla. Hän valmistui 1999.

Miten päädyin alalle?

Päädyin opiskelemaan hyvän maineen ja talous-teknillispainotteisen tuotantotalouden houkuttelemana silloiselle Tampereen teknilliselle korkeakoululle (nyt TTY). Liikenne- ja kuljetustekniikan perusteet -kurssi innosti valitsemaan liikenne- ja kuljetustekniikan opintojeni pääaineeksi, vaikka alun perin minusta pitikin tulla logistiikkainsinööri paperiteollisuuteen. Opintojen aikana huomasin kuitenkin liikennesuunnittelun logistiikkaa kiinnostavammaksi, ja oikeaa päätöstä vahvisti kesätyö 3. vsk jälkeen silloisessa Hämeen tiepiirissä. Aivan opintojen loppusuoralla minulle tarjoutui myös mahdollisuus kansainväliseen vaihtoon, kun sain hienon mahdollisuuden tehdä diplomityöni osittain Budapestissa TTY:n ja paikallisen insinööritoimiston yhteistyönä.

Millaisia tehtäviä olen uralla tehnyt?

Valmistumiseni jälkeen pääsin tutkijaksi ja assistentiksi TTY:n liikenne- ja kuljetustekniikan laitokselle. Toimin opetustehtävissä mm. Liikennejärjestelmän suunnittelu ja Joukkoliikennejärjestelmät-kursseilla. TTY:llä sain olla mukana kehittämässä esimerkiksi Tampereen seudun liikennemallia ja laatimassa sillä liikenne-ennusteita Tampereen seudun maankäyttöhankkeisiin. TALLI-malli on kulkenut mukana työtehtävissä myös TTY:n jälkeen siirtyessäni liikennesuunnittelukonsultiksi ensin Destiaan ja sittemmin Rambolliin. Jo Destiassa etenin nopeasti projektinjohtotehtäviin ja Rambollissa vastuut ovat kasvaneet noin 15 henkilön ryhmän vetäjäksi Liikenneväylät-yksikössä. Liikennesuunnittelijan työtehtäviin on sisältynyt liikennesuunnittelua aina asemakaavatasolta väylähankkeiden esisuunnitelmiin ja laajempaa infrasuunnitteluun.

Mitä ala on tarjonnut / tarjoaa tulevaisuudessa?

Liikennesuunnittelijan ura on tarjonnut minulle mahdollisuuden olla luomassa tulevaisuuden liikkumisympäristöä, vaikuttamassa alan toimintaympäristön kehitykseen ja tehdä töitä alan parhaiden konkareiden ja mahtavien työkavereiden kanssa. Alan parhaisiin piirteisiin kuuluu mahdollisuus ideoida ja suunnitella, nähdä suunnitelmien lopputulokset toteutuksessa sekä projektien ja työtehtävien monipuolisuus ja monialaisuus. Jokainen projekti on omanlaisensa ja paras palkinto työstä on tyytyväinen asiakas

Liikenneala on melkoisessa murroksessa, mutta tulee aina olemaan kiinteä osa yhteiskuntaa. Liikennesuunnittelijoita tarvitaan siis nyt ja tulevaisuudessa.

Lue lisää urista Rambollissa ja etsittävistä uusista osaajista
http://www.ramboll.fi/ramboll_ura/uramahdollisuudet
http://www.ramboll.fi/ramboll_ura/avoin-hakemus