Artikkeli: Finnairin A350 ja pikamatka Tanskaan

Finnairin A350 ja pikamatka Tanskaan

Keväällä Finnair julkisti aikataulut, joiden mukaan yhtiön ensimmäisen Airbus A350 -lentokoneen tutustuttamislentoja lennetään kotimaan ja Euroopan reiteillä. Koska kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen eurooppalaiselle lentoyhtiölle luovutettava A350, piti sitä päästä kokeilemaan. Aikataulujen ja kohteiden tutkimisen jälkeen varattuna oli menopaluu Kööpenhaminaan. Perilläoloaikaa ei matkalla kertynyt edes neljää tuntia, mutta matkan tarkoituksena olikin itse matka. Kesällä Finnair muistutti vielä mahdollisuudesta käyttää plus-pisteitä matkustusluokan korotukseen, joten mainonnan uhrina menolento vaihtui business-luokkaan.

Business-luokan lipulla pääsi käymään loungessa, mutta portille piti siirtyä silti tarpeeksi ajoissa, jotta lentokonetta ehti kummastella myös ulkopuolelta. Harvoin normaalisti kapearunkokoneiden palvelemalta Schengen-alueelta yhdeltä portilta lähtee yhtä montaa matkustajaa, kun Kööpenhaminan lento oli myyty täyteen. Kiinnostuksen koneeseen näki selkeästi ja terminaalirakennuksen ikkunoiden luona olikin jatkuvasti ihmisiä kameroiden kanssa.

Ensimmäinen kohtaaminen koneen kanssa, joskin terminaalin ikkunan takaa.
Ensimmäinen kohtaaminen koneen kanssa, joskin terminaalin ikkunan takaa.

Menomatkalla business-luokassa pääsi tutustumaan paljon mainostettuun uuteen istuimeen, jota ei voi kuin kehua. Sopiva asento löytyi sähkösäädöillä nopeasti ja jalkatilaa löytyi edestä niin paljon, että mukavan asennon löytäminen oli helppoa. Tokihan myös mainostettu täysi makuuasento oli pakko kokeilla, mutta 187-senttiselle jalat suorana tilaa oli muutama sentti liian vähän. Käytännöstä myös makuuasennosta oli mahdollista saada kuitenkin hyvä, eikä pituus tässä häirinnyt. Tätä kirjoittaessani tajusin myös, kuinka epämukava tällä hetkellä istumani nojatuoli onkaan.

Uuden järjestelmän kotinäkymä. Aikajana näyttää ruokatarjoilujen ajankohdat lentoon nähden, minkä tarve lienee korkeampi kunhan matka-aika kasvaa kahdesta tunnista yli kymmeneen tuntiin.
Uuden järjestelmän kotinäkymä. Aikajana näyttää ruokatarjoilujen ajankohdat lentoon nähden, minkä tarve lienee korkeampi kunhan matka-aika kasvaa kahdesta tunnista yli kymmeneen tuntiin.

Myös uutta lennonaikaista viihdelaitteistoa oli mainostettu, joten myös siihen piti tutustua tarkemmin. Pieniä alkukankeuksia tuntui järjestelmässä vielä olevan ja esimerkiksi valikot hukkuivat satunnaisesti näytöltä eikä kaikkiin painalluksiin reagoitu, mutta mitään suurempia ongelmia ei ollut. Perusnäyttö esitti lennon aikataulunäkymän ja tarjolla oli elokuvien ja tv-sarjojen ohella myös karttasovellus ja reaaliaikaista videokuvaa. Karttasovellus mahdollisti koneen sijainnin ja reitin näyttämisen. Samalla myös kohdetietoja oli mahdollista katsella. Lisäksi karttasovellus mahdollisti virtual-cockpitin, jossa lennon perustiedot (korkeus, maanopeus ja suunta) näytettiin satelliittikuvien päällä ”oikeassa” näkymässä.

Keskipaikan ikkunanäkymän puutteen korvasi osittain livekuva koneen ulkopuolelta. Näin lähdetään Kööpenhaminasta.
Keskipaikan ikkunanäkymän puutteen korvasi osittain livekuva koneen ulkopuolelta. Näin lähdetään Kööpenhaminasta.

Realistisempaa viihdettä tarjosivat kuitenkin kameranäkymät, joilla oli mahdollista katsoa etuviistoon alas tai koneen yläpuolelta eteenpäin, niin että lähes koko lentokone näkyi samassa kuvassa. Näitä kameroita oli mahdollista seurata myös nousun ja laskeutumisen aikana. Uutuutena järjestelmässä oli tarjolla myös wlan-yhteys, joka toimi ainakin puhelimella vakaasti koko lennon ajan ja ainakin viestittelyyn kelpasi paremmin kuin hyvin.

A350 siirtyy aamupesun kautta portille.
A350 siirtyy aamupesun kautta portille.

Kastrupin lentoasemalle kone toivotettiin vesitykein tervetulleeksi sen ollessa ensimmäinen kaupallinen A350-vierailu. Koneen portti löytyi taas Schengen-alueen sisältä ja sisältä terminaalista katsoen kokoero naapuriportin 737:aan olikin melkoinen

Muuntautuva valaistusjärjestelmä tarjosi myös tervehtivän sinivalkoisen valaistuksen.
Muuntautuva valaistusjärjestelmä tarjosi myös tervehtivän sinivalkoisen valaistuksen.

Paluulennolla paikkana oli tyytyminen turistiluokkaan, mutta jalkatilaa löytyi onneksi tarpeeksi. Edellisen penkin selkänojassa oli jokaiselle oma näyttö, jonka sisältö oli sama luokasta riippumatta. Turistiluokasssa näytön koosta oli vain tingitty muutama tuuma ja samalla myös wlan oli maksullinen lisäpalvelu. Matkalla esiteltiin myös uutta valaistusjärjestelmää ja sen revontuli-valoshowta. Myös muunlaisia valaistuksia koneessa on kuulemma olemassa, mutta nämä säästettiin Aasian lennoille. Business-luokan jälkeen paluumatka oli tietenkin pienoinen pettymys, mutta kyllä ei sitäkään voi heikoksi sanoa.

Kaiken kaikkiaan uusi A350 oli hieno kokemus. Lippuja ostaessa kyllä mietitytti, että onko tähän tuhlaaminen nyt järkevää, mutta enää asia ei mietitytä. Järkeväksi lippuostosta ei vieläkään voi sanoa, mutta kyllä uuteen koneeseen tutustuminen sen arvoista oli. Lisäbonuksena Tanskan pääkaupungin suuri nähtävyys, Pieni merenneito tuli myös reissulla bongattua. Se yksin tosin tiivistääkin Kööpenhaminan osuuden.

Jos joskus tulee tarvetta matkustaa Aasiaan, tiedän ainakin millä perusteella lennot tulee valittua.