Avainsana: paikkatieto

Mistä Hervantaan tullaan töihin?

Merkittävä työpaikkakeskittymä

Hervanta on Tampereen yksi merkittävimmistä työpaikkakeskittymistä keskustan, Hatanpään ja TAYS:n alueiden ohella. Hervannassa oli vuonna 2009 yhteensä 11000 työpaikkaa, joista valtaosa on kaupan-, teollisuuden- ja opetusalan työpaikkoja.

Tampereella on havaittavissa muutama selkeä työpaikkakeskittymä (menetelmä: kiinteäsäteinen estimointi IDW, aineisto: © YKR/SYKE, kartta: © OpenStreetMap CC-BY-SA)

Hervanta houkuttelee työntekijöitä monesta ilmansuunnasta

Työmatka-aineiston avulla voidaan selvittää työmatkojen suuntautumista koti- ja työpaikan koordinaatin avulla. Hervannan työmatka-aineisto tarkasteaessa havaitaan, että yli puolessa (56,7 %) Hervantaan tulevista työmatkoista työntekijän kotipaikka on Tampereella. Toiseksi eniten työmatkoja Hervantaan saapuu Kangasalta (8,3 %) ja kolmanneksi eniten Lempäälästä (6,5 %). Nokialta (4,9), Ylöjärveltä (4,6) ja Pirkkalasta (3,9) Hervantaan saapuu yhteensä noin tuhat työmatkalaista.

Siitä, miten Hervantaan päätyvät työmatkat kuormittavat liikenneverkkoa, on visualisoitu oheiseen kuvaan. Reitityksen perusteena on käytetty lyhintä mahdollista reittiä tie- ja katuverkkoa pitkin mitattuna. Jos reitityksen perusteena olisi ollut matka-aika, niin Kekkosentie olisi saanut todennäköisesti enemmän kuormitusta.

(menetelmä: lyhyimmän polun menetelmä, aineisto © YKR/SYKE, kartta: © OpenStreetMap CC-BY-SA)

———————————————————————

Analyyseissä käytetty lähdeaineisto:

Työpaikat 2009, Työmatkat 2009. YKR/SYKE.

Aineistolähde:

  • Väestölaskenta 1980, väestölaskenta 1985, Eläketurvakeskuksen, Valtiokonttorin ja Kuntien eläkevakuutuksen työsuhde-aineistot, verotietokanta (Verohallitus), työssäkäyntitilasto (Tilastokeskus)
  • työpaikat-aineistossa yhteensä 11000 matkaa Hervannan alueella
  • työmatka-aineistossa yhteensä 8000 Hervantaan saapuvaa matkaa eli n. 3000 matkaa on salattu tietosuojaan perustuen

Tampereen suunnittelualueet

http://palvelut2.tampere.fi/tietovaranto/tietovaranto.php?id=19

Digiroad-tietoverkko

www.digiroad.fi/

 

Raportti: Työmatkapyöräilyn potentiaali Jyväskylän Kankaan alueen uudella pyöräväylällä

Työssä on arvioitu suunnitellun Jyväskylän Kankaan alueen läpi kulkevan pyöräväylän potentiaalia. Potentiaalin arviointi perustuu väylän varrella sijaitsevaan asumiseen ja työpaikkoihin, työmatkojen pituuksiin sekä väylän korkeusvaihteluun. Analyysissa on otettu huomioon Kankaan alueen ja Palokärjen teollisuusalueen osayleiskaavan muutokset. Pääpaino on työmatkojen tarkastelussa. Työ on tehty Jyväskylän kaupungin toimeksiannosta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernessä. Continue reading Raportti: Työmatkapyöräilyn potentiaali Jyväskylän Kankaan alueen uudella pyöräväylällä