Avainsana: meriliikenne

Rauman sataman toiminta tutuksi Kuljetusjärjestelmät-opintojakson excursiolla

Perjantaina 18.11.2016 Kuljetusjärjestelmät-opintojakson oppimistapahtumana oli excursio Rauman satamaan. Vierailun isäntinä olivat Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti ja hallintojohtaja Tanja Angelova sekä Europortsin myyntipäällikkö Mikko Ahtola. Vernen puolelta matkanjohtajina olivat Kuljetusjärjestelmät-opintojakson vastuuhenkilöt Harri Rauhamäki ja Markus Pöllänen. Hervannasta koko päivän excursiolle lähti mukaan aktiivinen opiskelijaryhmä. Continue reading Rauman sataman toiminta tutuksi Kuljetusjärjestelmät-opintojakson excursiolla

Artikkeli: Voimme vaikuttaa Suomen meriliikenteen tulevaisuuteen

Suomen meriliikenne on osa globaalia ja erityisesti pohjoisen Itämeren meriliikennettä ja talouden toimintaympäristöä. Siksi merenkulun tulevaisuutta tulee tarkastella Suomea laajemmasta näkökulmasta – ulkoa sisäänpäin, toimintaympäristön ja markkinoiden kokonaiskuva hahmottaen. Huomiota on kiinnitettävä myös niihin tekijöihin, joihin ei voida vaikuttaa yksin Suomen toimilla. Skenaarioiden avulla tuleviin muutoksiin on mahdollista varautua jo ennakolta. Continue reading Artikkeli: Voimme vaikuttaa Suomen meriliikenteen tulevaisuuteen

Tutkimusraportti: Liikenteen turvallisuuden ja ympäristövaikutusten synergiat ja vastakkainasettelut

Liikenteen turvallisuuden parantaminen ja haitallisten ympäristövaikutusten vähentäminen ovat kaksi keskeistä tavoitetta, jotka liittyvät kestävän liikenteen kehittämiseen. Turvallisuutta voidaan parantaa ja ympäristövaikutuksia vähentää osin samoilla toimenpiteillä. Voi olla myös tilanteita, joissa turvallisuuden parantamiseksi tehtävä toimenpide lisää kielteisiä ympäristövaikutuksia tai ympäristöhaittojen vähentämiseksi tehtävä toimenpide heikentää turvallisuutta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata liikenteen turvallisuus- ja ympäristötavoitteisiin ja erityisesti -toimenpiteisiin liittyviä synergioita ja vastakkainasetteluja. Tutkimuksen ovat tilanneet Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Liikennevirasto, ja se on toteutettu Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernessä. Continue reading Tutkimusraportti: Liikenteen turvallisuuden ja ympäristövaikutusten synergiat ja vastakkainasettelut

Meriliikenteen tulevaisuus kiinni valinnoista

Suomen meriliikenteen menestyminen tulevaisuudessa on kiinni valituista toimintatavoista, painotetaan Vernen juuri valmistuneessa tutkimuksessa Suomen meriliikenteen skenaariot 2030. Työn teettivät Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja liikenne- ja viestintäministeriö.

”Meriliikenteen kehittymiseen vaikuttavat useat sekä alan sisäiset että ulkoiset tekijät, joista suureen osaan voimme itse Suomessa vaikuttaa”, korostaa Trafin ylijohtaja ja merenkulkujohtaja Tuomas Routa: ”Tekijät liittyvät kuitenkin kiinteästi toisiinsa ja siksi on erittäin tärkeää suunnata paukut oikein.”

Tutkimuksessa tunnistettiin Suomen meriliikenteen kehittymisen kannalta merkittävämmiksi tekijöiksi Suomen elinkeinopolitiikka, satamiin liittyvät väyläratkaisut, eri merenkulun tuet ja maksut sekä kansainvälinen yhteistyö. Näihin tekijöihin on myös parhaat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnan toimilla.

Lue koko tiedote Trafin nettisivuilta.

Lataa tutkimus Trafin nettisivuilta.

Tutkimusraportti: Suomen meriliikenteen skenaariot 2030

Suomen meriliikenteen strategian laatiminen käynnistyi liikenne- ja viestintäministeriön johdolla syksyllä 2012. Strategian on määrä valmistua vuoden 2013 loppuun mennessä. Meriliikenteen strategialla pystytään tukemaan toivottavaa kehitystä. Siksi on tärkeä tunnistaa erilaisia tulevaisuuden kehittymisvaihtoehtoja ja aktiivisesti vaikuttaa toivottavan tulevaisuuden toteutumiseen.

Tämä tutkimus tukee meriliikenteen strategian valmistelua ja erityisesti meriliikenteen kokonaisuuden ja sen eri osa-alueiden hahmottamista. Siinä on kuvattu Suomen meriliikenteen toimintaympäristön kehittymisen kannalta keskeisiä tekijöitä, niiden vaihtoehtoisia tulevaisuuden tiloja ja laadittu näitä yhdisteleviä loogisia tulevaisuuskuvia ja skenaarioita merenkulun tulevaisuudesta. Tulevaisuuden tarkastelun aikaperspektiivinä on vuosi 2030. Tutkimuksen ovat tilanneet liikenne- ja viestintäministeriö ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, ja se on toteutettu Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernessä. Continue reading Tutkimusraportti: Suomen meriliikenteen skenaariot 2030

Seminaariesitys: Itämeren kuljetusjärjestelmän tulevaisuuden skenaariot

Esitys perustuu vuonna 2011 tehtyyn tutkimukseen, jossa on kartoitettu Itämeren alueen toimintaympäristön kannalta merkittäviä megatrendejä ja arvioitu, miten ne vaikuttavat toimintaympäristön kehittymiseen. Lisäksi on tarkasteltu, miten tämä kehitys heijastuu Itämeren alueen kuljetusjärjestelmään Suomen näkökulmasta. Tulevaisuuden tarkastelun aikaperspektiivinä on vuosi 2020. Tavoitteena on ollut tuottaa visionäärinen kuvaus, joka palvelee erityisesti kokonaisuuden hahmottamista. Työn tulokset on koottu Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin julkaisemaan Itämeren kuljetusjärjestelmän tulevaisuuden skenaariot – Vaikutukset Suomen näkökulmasta -raporttiin. Continue reading Seminaariesitys: Itämeren kuljetusjärjestelmän tulevaisuuden skenaariot

Tutkimusraportti: Itämeren kuljetusjärjestelmän tulevaisuuden skenaarioita

Pienenä ja avoimena taloutena ulkomaankaupan merkitys Suomelle on suuri. Tästä kaupasta valtaosa on Itämeren merikuljetusten varassa. Toimintaympäristön muuttuessa, esimerkiksi energian hinnan kohotessa, myös Itämeren kuljetusjärjestelmään kohdistuu jatkuva muutospaine. Kyky hallita tätä muutosta vaikuttaa ratkaisevasti pitkän aikavälin kilpailukykyymme.

Tässä visionäärisessä tutkimuksessa on kartoitettu Itämeren toimintaympäristön kannalta merkittäviä megatrendejä ja arvioitu, miten ne vaikuttavat toimintaympäristön kehittymiseen ja miten tämä kehitys edelleen heijastuu Itämeren alueen kuljetusjärjestelmään Suomen näkökulmasta. Continue reading Tutkimusraportti: Itämeren kuljetusjärjestelmän tulevaisuuden skenaarioita

Selvitys: Liikenteenhallinnan tulevaisuuden rooli ja organisoinnin vaihtoehdot

Työssä on tarkasteltu meri-, tie- ja rautatieliikenteen liikenteenhallinnan tulevaisuuden roolia ja organisoinnin vaihtoehtoja. Liikenteenhallinta on suurten muutosten edessä, jolloin sen tulevaisuudesta tulee olla selkeä visio. Tämä raportti tarjoaa edellytykset lähteä muodostamaan tätä visiota. Continue reading Selvitys: Liikenteenhallinnan tulevaisuuden rooli ja organisoinnin vaihtoehdot