Radikaalit innovaatiot – voiko asiakas tai käyttäjä olla innovaattori?

Discontinuous Innovations Project – Integrating customer and user into innovation (DIP II) – projektissa on tutkittu radikaaleja innovaatioita erityisesti asiakas- ja käyttäjälähtöisyyden näkökulmasta. Projektin päätösseminaari järjestettiin Dipolissa perjantaina 25.5.2012.

Seminaarin pääpuhujana oli innovaatioiden ja yrittäjyyden professori John Bessant Exeter yliopistosta. Bessant korosti erityisesti epäjatkuvan innovaation haastetta. Epäjatkuvissa innovaatioissa pelikenttä muuttuu. Bessant kertoi esimerkkinä jäämarkinnoista, jonka aikana pohjoisamerikkalaiset yritykset tekivät menestyvää liiketoimintaa viemällä jäätä mm. Indonesiaan. Kuljetuksen jälkeen 60 % jäästä oli vielä käyttökelpoista. Inkrementaalisten innovaatioiden avulla vientiyritykset kykenivät kasvattamaan voittoansa, niin kauan kuin jääkaappi keksittiin. Jääkaapin keksiminen teki jäämarkkinat tarpeettomaksi ja synnytti uudet markkinat.

Uudet teknologiat avaavat aina uusia mahdollisuuksia epäjatkuville ja radikaaleille innovaatioille. Kuluttajayritys Threadless on esimerkki yrityksestä, joka on onnistunut rakentamaan radikaalin liiketoimintamalli-innovaation sosiaalisen median ympärille. Lähtökohtaisesti uudella yrityksellä oli t-paitamarkkinoille lähtemiseen kaksi ongelmaa: 1) miten pieni yritys voisi tehdä niukoilla resursseilla tehokkaasti markkinointitutkimusta, jotta tietäisi mitä asiakkaat haluavat, ja 2) mistä pieni yritys saisi kustannustehokkaasti riittävät suunnitteluresurssit, joilla toteutettaisi asiakkaiden toivomuksia. Threadless onnistua ratkaisemaan toimialaan liittyvät kaksi ongelmaa nerokkaalla tavalla: antaa asiakkaiden suunnitella t-paidat ja äänestää mitkä t-paidat kannattaisi valmistaa.

Uuden teknologian avulla myös markkinajohtajat voivat uudistua ja kehittää omaa liiketoimintaansa. Bessant kertoo esimerkkinä kuluttajayrityksistä Legon, joka on onnistunut valjastamaan uuden teknologian kasvun moottoriksi. Legon avoimien suunnittelutyökalujen avulla kuka tahansa voi rakentaa oman Lego-mallin verkossa. Suunnittelutyökalun myötä lapsista ja myös uutena käyttäjäryhmänä aikuisista on tullut Legon suunnittelijoita. Jos käyttäjän luoma malli saa paljon suosiota, Lego valmistaa niitä myös suuressa mittakaavassa markkinoille.

Bessant ei erityisemmin avannut, minkälaisia uusia radikaaleja tai epäjatkuvuus innovaatioita B2B-yritykset ovat kyenneet luomaan hyödyntämällä sosiaalista mediaa ja yhteisöjä omassa liiketoiminnassaan. SOITA-hankkeen näkökulmasta tutkija Nina Koivisto BIT Research Centrestä esitteli kuitenkin kiinnostavaa tekeillä olevaa tutkimusta, jossa on tunnistettu yhteensä 230 erilaista crowdsourcing sivustoa, joista useita on hyödynnetty B2B-kontekstissa. Tilaisuudesta tarkemmin BIT Research Centren sivuilla.