Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen

1/2012
Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen

Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen

TTY-säätiön hallitus myönsi joulukuussa säätiöpääoman tuotoista yhteensä 500 000 euroa kuudelle lupaavalle tutkijalle. Millaiseen tutkimukseen varat on tarkoitus käyttää?

Some osaksi yliopisto-opetusta

1/2012
Some osaksi yliopisto-opetusta

Some osaksi yliopisto-opetusta

Chattaa, tweettaa, tagita, verkostoidu. Sosiaalinen media tarjoaa monipuolisia ja kehittyneitä vuorovaikutusmahdollisuuksia - myös opetukseen.

Ojanperä: "Vahva perustutkimus luo pohjan innovaatioille"

Ojanperä: "Vahva perustutkimus luo pohjan innovaatioille"

TTY-säätiön hallituksen uusi puheenjohtaja Tero Ojanperä haluaa löytää lisää tilaa luovuudelle ja uuden syntymiselle.

Teknologia mäkihyppääjän menestyksen tukena

1/2012
Teknologia mäkihyppääjän menestyksen tukena

Teknologia mäkihyppääjän menestyksen tukena

Miten saadaan kaksi erilaista maailmaa – urheilu ja teknologia – kohtaamaan? Numeroita ja käyriä voidaan tuottaa loputtomasti. Kuka käyriä tarvitsee? Johtaako mittaaminen menestykseen?

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi