1/2018

Tuoksut avuksi julkisilla paikoilla suunnistamiseen

Ei enää toimistosokkeloiden ja ostoskeskusten karttakuvien tavaamista – pian voit ehkä haistella tiesi oikeaan paikkaan. Tampereen teknillisen yliopiston tutkijat ovat kehittämässä hajupaikannusta, joka perustuu keinonenän haistamiin, paikoille ominaisiin ainutlaatuisiin tuoksuihin.

Philipp Müller ja keinonenä

 

Tutkijatohtori Philipp Müller ja keinonenä, jonka avulla tuoksusuunnistusta tutkittiin.

 

Miten lohi löytää kotijokeensa kutemaan vietettyään vuosia kaukana merellä? Kuinka kirjekyyhky suunnistaa kotilakkaansa jopa tuhansien kilometrien päästä?

– Eläinten sisäisen kompassin toiminta perustuu muun muassa hajuaistiin. Ryhmä tutkijoita osoitti jo vuonna 1978, että lohet tunnistavat kotijokensa tuoksun, kertoo tutkijatohtori Philipp Müller Tampereen teknillisestä yliopistosta.

Tieto sai Müllerin ja professori Robert Pichén miettimään, voisivatko tuoksut auttaa meitä suunnistamaan julkisilla paikoilla, kuten ostoskeskuksissa ja toimistorakennuksissa.

– Jotta tuoksujen avulla olisi mahdollista suunnistaa, eri tiloissa tyypillisesti havaittavat tuoksut täytyy pystyä mittaamaan ja kartoittamaan tarkasti, Müller sanoo.

Müller käytti tarkoitukseen keinonenää eli kädessä kannettavaa elektronista laitetta, joka haistelee ilmaa ja raportoi havaitut tuoksut käyttäjälleen. Idea on yksinkertainen ja muistuttaa WLAN-signaaleihin ja magneettikenttiin perustuvaa sisätilapaikannusta. Keinonenä haistelee ilmaa tuntemattomassa sijainnissa ja vertailee tuoksuhavaintoja tunnistaakseen paikan.

– Hajupaikannus perustuu ajatukseen, että kaikilla tiloilla olisi niille ominainen, ainutlaatuinen tuoksu. Halusimme nähdä, olisiko mahdollista määrittää paikalle ominaishaju, samoin kuin ihmiselle yksilöllinen sormenjälki. Ensimmäisten testien tulokset ovat lupaavia, mutta joitakin ongelmakohtia on vielä ratkaistavana.

Haistaa ihmistä tarkemmin

Useimmat meistä tunnistavat työpaikan kahvihuoneen, henkilöstöravintolan tai tutun kuntosalin ominaistuoksun. On helppoa paikantaa itsensä tällaisissa paikoissa ilman teknisiä apuvälineitä, mutta monissa paikoissa ominaistuoksu on heikompi ja vähemmän yksilöllinen.

– Keinonenä havaitsee hajuja, joita ihmiset eivät kykene aistimaan. Se kehitettiin alun perin nuuskimaan kemiallisia aseita, joita ihmisen hajuaisti ei erota. Siksi arvelimme, että sitä voisi käyttää paikannukseen sellaisissa tiloissa, joita ihminen ei voi tunnistaa tuoksun perusteella. Haluamme myös lisätä hajutietoja karttoihin, jotta ihmiset voisivat helpommin suunnistaa heille entuudestaan tuntemattomissa paikoissa.

Nuuhkimmeko pian tiemme kokoushuoneeseen tai tiettyyn kauppaan ostoskeskuksessa?

– Tulevaisuuden älypuhelimissa voisi olla keinonenäsovellus. Itse asiassa markkinoilla on jo hajuantureita, jotka voisi helposti integroida mobiililaitteisiin. Kunhan hajuantureita löytyy massatuotteista, olemme toivon mukaan valmiina hyödyntämään niitä olemassa olevissa paikannus- ja navigaatiojärjestelmissä. Hajun avulla voidaan merkittävästi parantaa niiden tarkkuutta. Olemme kuitenkin vasta aloittaneet tutkimustyön ja monta avointa kysymystä on vielä ratkaistava, ennen kuin paikannus onnistuu luotettavasti hajusormenjälkien avulla, Philipp Müller sanoo.

Teksti: Sanna Kähkönen
Kuva: Mika Kanerva

 
Kerro kaverille
Teknologia koiran tulkiksi
Teknologia koiran tulkiksi
1/2018
Teknologia koiran tulkiksi
Silkkaa viihdettä ja kriittistä turvallisuutta
Silkkaa viihdettä ja kriittistä turvallisuutta
1/2018
Silkkaa viihdettä ja kriittistä turvallisuutta
Tietokonenäön terävöittäjä odottaa arkista tekoälyä
Tietokonenäön terävöittäjä odottaa arkista tekoälyä
1/2018
Tietokonenäön terävöittäjä odottaa arkista tekoälyä
Tiedettä omin käsin ja yhdessä
Tiedettä omin käsin ja yhdessä
1/2018
Tiedettä omin käsin ja yhdessä
Pidä jalat maassa, kun viet tietoja pilveen
Pidä jalat maassa, kun viet tietoja pilveen
1/2018
Pidä jalat maassa, kun viet tietoja pilveen
Luonnontieteiden ja insinööritieteiden kohtauspisteessä
Luonnontieteiden ja insinööritieteiden kohtauspisteessä
1/2018
Luonnontieteiden ja insinööritieteiden kohtauspisteessä
TTY, Tieto ja CA Technologies kehittämään yhteistyörobotteja
TTY, Tieto ja CA Technologies kehittämään yhteistyörobotteja
1/2018
TTY, Tieto ja CA Technologies kehittämään yhteistyörobotteja
Materiaalitutkimus ottaa digiloikan
Materiaalitutkimus ottaa digiloikan
1/2018
Materiaalitutkimus ottaa digiloikan

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi