4/2015

Millennium-palkittu M-Files kuuluu Kampusklubiin

Ohjelmistoyritys M-Files palkittiin Tekniikan Akatemian Millennium-kunnianosoituksella TTY Forumissa lokakuussa. Moderneja tiedonhallintaohjelmistoja kehittävä tamperelainen yritys kasvaa nopeasti ja tekee tiivistä tutkimusyhteistyötä TTY:n kanssa.

TTY Forum

 

Kuvassa vasemmalta TTY Forumissa tilaisuuden pääpuhuja Stuart Parkin, Miika Mäkitalo, myöskin Millennium-kunnianosoituksen saanut professori Sebastiaan van Dijken ja Antti Nivala.

 

Viime vuosina voimakkaaseen kansainväliseen kasvuun loikanneen tamperelaisen M-Filesin tiedonhallintaratkaisu perustuu metatietojen hyödyntämiseen, jolloin tieto luokitellaan sisällön perusteella. Ratkaisu on erilainen kuin perinteisissä kansiorakenteeseen perustuvissa tiedonhallintajärjestelmissä. Sen ansiosta käyttäjät omaksuvat järjestelmän käytön helpommin ja löytävät etsimänsä tiedon nopeammin.

− M-Files tekee saman tallennettavalle tiedolle kuin iPhone teki musiikin kuuntelulle, M-Filesin toimitusjohtaja Miika Mäkitalo vertaa.

− Tiedostojen ajantasaisten versioiden löytäminen ja käyttö osana liiketoimintaprosesseja on organisaatioissa laaja tuottavuutta ja laatua syövä ongelma. Visionamme M-Filesilla on muuttaa se, miten maailma hallitsee tietoa. Yrityksemme taustalla on yksinkertainen idea: oikea tieto löytyy silmänräpäyksessä.

Vahvistuksia yliopistoyhteistyöstä

M-Files kilpailee maailmanmarkkinoilla sellaisten jättien kuin IBM:n tai Microsoftin kanssa. Kysyntää yhtiön tuotteelle on riittänyt, sillä liikevaihto on yli kolminkertaistunut neljässä vuodessa lähes 22 miljoonaan euroon. Samaan aikaan työntekijöiden määrä on kasvanut viidestäkymmenestä lähes kolmeensataan.

M-Files Oy

  • Dynaamisia tiedonhallintaratkaisuja kehittävä ohjelmistoyritys.
  • Pääkonttori Tampereella.
  • Myyntikonttorit Espoossa ja Lontoossa, tytäryhtiö Dallasissa Texasissa.
  • Koko M-Files -konsernissa noin 300 työntekijää.
  • Asiakkaita yli 100 maassa.
  • Yli 400 partneria 89 maassa.
  • Listattu Gartnerin, Forresterin ja Nucleus Researchin raportteihin.
  • Tekniikka&Talous-lehden vuoden 2015 teknologiakasvaja
  • Toimitusjohtaja Miika Mäkitalo vuoden 2015 yritysjohtaja
  • Perustaja Antti Nivala Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2015
 

Hervannassa sijaitsevan yrityksen kova kasvuvauhti pitää myös sen tutkimus- ja tuotekehityshenkilöstön työllistettynä. Yritys tekeekin tiivistä yhteistyötä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa ja työllistää useita yliopiston kasvatteja. Talon sisällä ei kuitenkaan ole aina tarpeeksi tiettyä tarvittavaa erityisosaamista tai aikaa, joten vahvistuksia etsitään aktiivisesti yliopiston suunnalta.

– Kyseessä eivät ole ainoastaan tuotekehitykseen liittyvät asiat, vaan myös tuotehallintaan, liiketoimintaan sekä laatuun liittyvät kysymykset. Ne vaativat poikkitieteellisiä ja pitkälle tulevaisuuteen katsovia osaajia, M-Filesin tuotekehitysjohtaja Veikko Juusola sanoo.

Kampusklubilla tavataan

Yliopiston kanssa tehtävää yhteistyötä tehostaakseen M-Files on mukana TTY:n Kampusareenan uudessa Kampusklubissa, jossa yritykset ja yliopiston väki kohtaavat. M-Files on tehnyt paljon yliopistoyhteistyötä, mutta Veikko Juusola kertoo diplomitöiden ja muiden yhteisten hankkeiden koordinoinnin olleen aiemmin satunnaista. Hän uskoo, että Kampusklubin avulla kaikki asiat helpottuvat.

– Haluaisimme hyödyntää koneoppimista, syvällistä data-analyysia ja tiedon louhintaa. Meitä kiinnostavat myös integraatiot muihin uudenlaisiin järjestelmiin, kuten älykello- tai älylasi-integraatio. Voisimme teettää TTY:läisillä myös käytettävyystutkimuksia.

Aiemmin syksyllä pidettiin yhteinen Kampusklubin ideointipalaveri M-Filesin ja TTY:n edustajien välillä. Se osoittautui erittäin onnistuneeksi.

– M-Filesin työryhmä oli valinnut kolme-neljä erityisen haastavaa ja mielenkiintoista kehityskohdetta, joiden todettiin soveltuvan erittäin hyvin yliopiston ja yrityksen yhdessä ratkottaviksi. M-Filesin tarjoamista haasteista löytyy helposti useampikin diplomityön aihe, kertoo projektipäällikkö Jukka Huhtamäki TTY:n matematiikan laitokselta.

Myös TTY:n tietotekniikan laitoksella oltiin tyytyväisiä ideointipalaverin antiin.

– Meillä oli konkreettisia ja molempia osapuolia hyödyttäviä keskusteluja muutamasta M-Filesin teknisestä haasteesta. Kahta niistä valmistellaan yliopistolla nyt eteenpäin. Lisäksi sovimme uusista tapaamisista, kertoo tietotekniikan professori Kari Systä.

Kampusklubi

Yliopisto-yritys-yhteistyön syventäjä Kampusareenan 5. kerroksessa.
  • Avaa yrityksille mahdollisuuden toimia ja työskennellä yhdessä toistensa ja yliopiston toimijoiden kanssa yhteisissä tiloissa.
  • Tarjoaa alustan, jossa mahdollistuu konkreettisella tavalla pitkäaikaisten kumppanuuksien rakentaminen.
  • Tutkimuksen ja tuote- ja palvelukehityksen tueksi TTY tarjoaa erilaisia palveluita, kuten innovaatiopajoja ja verkostoitumistapaamisia.
  • Mukana tuotekehitykseen panostavia, tutkimusintensiivisiä yrityksiä.
 

Teksti: Leena Koskenlaakso ja Sanna Schildt
Kuva: Klik

 
Kerro kaverille
Vasara ja nauloja plus työkalupakillinen uusia toteutustapoja
Vasara ja nauloja plus työkalupakillinen uusia toteutustapoja
4/2015
Vasara ja nauloja plus työkalupakillinen uusia toteutustapoja
540 ekologista ja etäohjattavaa älytolppapaikkaa
540 ekologista ja etäohjattavaa älytolppapaikkaa
4/2015
540 ekologista ja etäohjattavaa älytolppapaikkaa
Bensanpihistelyn mestarit
Bensanpihistelyn mestarit
4/2015
Bensanpihistelyn mestarit
Teknisistä tieteistä pohja kiertotalouteen
Teknisistä tieteistä pohja kiertotalouteen
4/2015
Teknisistä tieteistä pohja kiertotalouteen
Tampere3-hankkeen johtaja kannustaa rohkeisiin avauksiin
Tampere3-hankkeen johtaja kannustaa rohkeisiin avauksiin
4/2015
Tampere3-hankkeen johtaja kannustaa rohkeisiin avauksiin
Hyvät vastaukset vaikeisiin kysymyksiin innostavat
Hyvät vastaukset vaikeisiin kysymyksiin innostavat
4/2015
Hyvät vastaukset vaikeisiin kysymyksiin innostavat
Kumiteknologian asiantuntija haluaa parantaa maailmaa
Kumiteknologian asiantuntija haluaa parantaa maailmaa
4/2015
Kumiteknologian asiantuntija haluaa parantaa maailmaa
Laskennallista neurotiedettä Stanfordissa
Laskennallista neurotiedettä Stanfordissa
4/2015
Laskennallista neurotiedettä Stanfordissa
Teknologiateollisuuden lahjoitus tukee TTY:n työtä teollisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi
Teknologiateollisuuden lahjoitus tukee TTY:n työtä teollisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi
4/2015
Teknologiateollisuuden lahjoitus tukee TTY:n työtä teollisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi
TTY:n viisikymppisiä vietettiin koko vuosi - katso juhlavuosi kuvina!
TTY:n viisikymppisiä vietettiin koko vuosi - katso juhlavuosi kuvina!
4/2015
TTY:n viisikymppisiä vietettiin koko vuosi - katso juhlavuosi kuvina!

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi