3/2015

Ylevän hykerryttävä juhlakantaatti sai ensiesityksensä

Lukuvuoden avajaisissa Teekkarikuoro kajautti ilmoille Alussa oli insinööri -juhlakantaatin. Sen ”ylevyydessään koomiset” sanat ovat kirjailija Sinikka Nopolan – jonka lempisana muuten on insinööri!

Vuonna 2007 Yle teki Sanakirja-ohjelmasarjan, jossa sanankäytön ammattilaiset kertoivat itselleen tärkeästä sanasta. Ohjelmassa Sinikka Nopola pohti oman lempisanansa, insinöörin, olemusta.

– Paitsi että sanan loppuosa -nööri on hauska, insinööri on enemmän kuin ammattinimike. Insinööri on kokonainen maailmankatsomus, tarkkuuden ja kekseliäisyyden kiteytymä. Ihailen teknisiä ihmisiä, esimerkiksi sitä, miten joku osaa suunnitella kestävän sillan.

Insinöörien ystävänä Sinikka Nopola olikin heti valmis käymään työhön, kun TTY:ltä otettiin häneen yhteyttä ja kysyttiin, josko kuoroteoksen sanoittaminen yliopiston juhlavuoden kunniaksi kiinnostaisi.

Heittäytyvä ja hulvaton parivaljakko

Teekkarikuoron johtaja Johanna Lantto kertoo, että sopivia tekijöitä kantaatille mietittiin pitkään.

– Selvää oli, että teoksen teema liittyisi tekniikkaan ja insinööriyteen, ehkä myös Tampereeseen tai Hervantaan. Etsimme tarkoitukseen käyviä tekstejä muun muassa Lauri Viidalta ja Väinö Linnalta, mutta päädyimme lopulta nykykirjailijoista Sinikka Nopolaan, jolle Tampereen tiedettiin olevan tuttu ja läheinen paikka, sanoo Lantto.

Ja kun teoksen säveltäjäksi saatiin toinen heittäytyvä ja hulvaton persoona, Anna-Mari Kähärä, Teekkarikuoro sai toukokuussa harjoiteltavakseen teoksen, jota voi kuvata vähintäänkin humoristiseksi, ellei jopa kreisiksi.

Tarinalla oltava vankka pohja

Sinikka Nopola

 

Sinikka Nopolan sanoittama TTY:n juhlakantaatti herkisti ja nauratti.

 

Itse kantaatti on oikeastaan uusi luomis- ja kehityskertomus, jossa Nopola on antanut paitsi insinöörille myös omalle koulu- ja opiskelukaupungilleen Tampereelle niille kuuluvan arvon. Hän sanoo itsekin alkaneensa uskoa, että Hervanta on kaiken alkusyy.

– Kirjoittajan pitää olla tosissaan ja uskoa tarinaansa itse. Hän ei myöskään voi istua ja alkaa vain vitsailla, vaan hänen on oltava perillä aiheestaan. Pohjatöikseni luin esimerkiksi tekniikan historiaa ja Esko Valtaojan ja Kari Enqvistin teoksia.

Toisaalta Nopola ei unohda myöskään insinöörin humanistisia puolia. Kantaatissa insinööri vaipuu välillä filosofisiin pohdintoihin, ja hänet ympäröi häivähdys vanhojen suomifilmien romanttista tunnelmaa. Niissähän perinteisesti arvostettiin paitsi tuomareita ja agronomeja myös insinöörejä.

Se Nopolaa harmittaa, ettei hän saanut tekstissä erikseen mainittua arkkitehtejä. Teos kuitenkin kunnioittaa yhtä lailla heidän saavutuksiaan.

Kirjojen sekä elokuva- ja näytelmäkäsikirjoitusten lisäksi Nopola on tehnyt lukuisia laulutekstejä. Lähes kaikki Risto Räppääjä -elokuvien laulunsanat ovat Nopolan käsialaa.

Tampereella Nopola tunnetaan ehkä parhaiten Eilasta ja Rampesta, jotka murtavat vahvasti tamperelaisittain. TTY:n juhlateos sen sijaan ei ole tampereenkielinen.

– Moni varmaan odotti nytkin murteellista tekstiä, mutta murre ei sopinut tähän ylevyydessään koomiseen tyylilajiin, hän sanoo.

Kolme erilaista osaa

Musiikillisesti matka alkumerestä Näsijärven rantaan ja tietoverkkojen maailmaan on monipuolinen.

– Kolmiosaisessa teoksessa on kuultavissa viitteitä esimerkiksi gospelista ja suomalaisesta kansanlaulusta. Sen sisälle on kirjoitettu myös koreografioita, ja kuoro pääsee muun muassa viheltämään. Kantaatissa on kertojan rooli, kuvaa Lantto.

Juhlakantaatin Alussa oli insinööri ensiesitys oli lukuvuoden avajaisissa 9.9. Seuraavan kerran sen voi kuulla Teekkarikuoron 30-vuotisjuhlakonsertissa Tampere-talossa marraskuussa.

– Sekä kuoro että kuoronjohtaja pitävät teoksesta kovasti. Niin kovasti, että nyt kun suunnitteilla on myös kuoron seuraava levy, tekisi mieli ottaa se levylle mukaan, suunnittelee Lantto.

Teksti: Kati Vastamäki
Kuva: Jukka Lehtinen

 

 
Kerro kaverille
Kerro kerro sensorein, ken on meistä tervein?
Kerro kerro sensorein, ken on meistä tervein?
3/2015
Kerro kerro sensorein, ken on meistä tervein?
Avajaisviikko Tampereen valoista Kampusfestiin
Avajaisviikko Tampereen valoista Kampusfestiin
3/2015
Avajaisviikko Tampereen valoista Kampusfestiin
Mitä digitaalinen jalanjälkesi paljastaa terveydestäsi?
Mitä digitaalinen jalanjälkesi paljastaa terveydestäsi?
3/2015
Mitä digitaalinen jalanjälkesi paljastaa terveydestäsi?
Myös työturvallisuutta pitää johtaa
Myös työturvallisuutta pitää johtaa
3/2015
Myös työturvallisuutta pitää johtaa
Tampere3 - tekemistä vaille valmis
Tampere3 - tekemistä vaille valmis
3/2015
Tampere3 - tekemistä vaille valmis
Autolla Nepaliin ja muut toteutuneet unelmat
Autolla Nepaliin ja muut toteutuneet unelmat
3/2015
Autolla Nepaliin ja muut toteutuneet unelmat
Tiedon jakaminen innostaa kemian opettajaa
Tiedon jakaminen innostaa kemian opettajaa
3/2015
Tiedon jakaminen innostaa kemian opettajaa
Paita mittaa sydämen toimintaa
Paita mittaa sydämen toimintaa
3/2015
Paita mittaa sydämen toimintaa
TTY:n historiateos kertoo käytännön ja teorian erottamattomasta liitosta
TTY:n historiateos kertoo käytännön ja teorian erottamattomasta liitosta
3/2015
TTY:n historiateos kertoo käytännön ja teorian erottamattomasta liitosta

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi