3/2015

Avajaisviikko Tampereen valoista Kampusfestiin

Kampusareena

 

Kampusareena vihittin käyttöön avajaisviikolla.

 

Juhlavuoden kunniaksi TTY:n avajaisviikkoa juhlistettiin pitkän kaavan mukaan 8.–11.9.2015.

Avajaisviikko käynnistyi tiistaina Tampereen valot -näyttelyn avajaisilla Kampusareenassa. Näyttelyssä esitellään valon käyttöä huipputeknologiassa. Näyttelyn teemoja ovat optoelektroniikan moninaiset sovellukset kuten aurinkokennot, valokuitu ja ledit sekä lasertekniikan uusimmat saavutukset. Yhteistyössä Museokeskus Vapriikin kanssa toteutettu näyttely siirtyy Vapriikkiin lokakuussa ja on nähtävissä siellä 22.10.2015–31.1.2016.

Keskiviikkona kampuksella elettiin lukuvuoden avajaisten juhlallisissa tunnelmissa. TTY:ssä 50, 40 ja 30 vuotta sitten opintonsa aloittaneet alumnit oli kutsuttu alumnitapahtumaan ja ajan patinoimia tupsulakkeja näkyi myös avajaisyleisössä ilahduttavan runsaasti.

Avajaisissa julkistettiin Martti Häikiön kirjoittama TTY:n historiateos ”Hyöty ja tiede. Tampereen teknillisen yliopiston historia 1965–2015” ja kantaesitettiin Sinikka Nopolan sanoittama ja Anna-Mari Kähärän säveltämä juhlakantaatti ”Alussa oli insinööri”. Myös kampuksen uusi helmi Kampusareena vihittiin virallisesti käyttöön keskiviikkona.

Vierailijat ihastuivat Kampusareenaan

Opiskelijoita Kampusareenassa

 

Opiskelijatkin ovat ottaneet Kampusareenan omakseen. Oppimisympäristönä rakennus on Suomen parhaimmistoa.

 

Kaupunkilaiset kutsuttiin tutustumaan kampukseen avointen ovien päivänä torstaina. Suosituin kohde oli kampuksen uusi kohtauspaikka Kampusareena, joka on tieteen, tutkimuksen ja teknologian keskipiste. Kampusareenassa kohtaavat eri alojen yritykset sekä TTY:n tutkijat, opiskelijat ja alumnit. Monialaisista kohtaamisista syntyy ideoita, jotka voivat kasvaa mittaviksi yhteisiksi tutkimus- ja kehityshankkeiksi, innovaatioiksi, uusiksi työpaikoiksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi. Kampusareenan tutustumiskierroksille osallistui runsaasti väkeä ja rakennus keräsi vierailta ihastuneita kommentteja. Arvioiden mukaan jopa tuhat kaupunkilaista vieraili kampuksella.

Eri puolella kampusta riitti katseltavaa: Laitosten avoimet ovet ja erilaiset demot iäntunnistuksesta helikoptereihin sekä opiskelijoiden JA-HAA-messut keräsivät uteliaita. Untuvikkojen lentokoulu eli perinteinen benji-hyppy kirvoitti kiljahduksia kampuksen etunurmikolla.

Hienon avajaisviikon loppuhuipennuksena nautittiin musiikista ja auringosta opiskelijoiden ja henkilökunnan ulkoilmakonsertissa KampusFestissä. Mukaan juhlahumuun pääsivät myös Kampusareenan yritykset. Konsertissa esiintyivät Asa & Band, Roope Salminen ja Koirat sekä Aikakone.

Katso avajaisviikon tunnelmia Facebookista!

Teksti: Sanna Schildt
Kuvat: Virpi Andersin ja Mika Kanerva

 
Kerro kaverille
Kerro kerro sensorein, ken on meistä tervein?
Kerro kerro sensorein, ken on meistä tervein?
3/2015
Kerro kerro sensorein, ken on meistä tervein?
Ylevän hykerryttävä juhlakantaatti sai ensiesityksensä
Ylevän hykerryttävä juhlakantaatti sai ensiesityksensä
3/2015
Ylevän hykerryttävä juhlakantaatti sai ensiesityksensä
Mitä digitaalinen jalanjälkesi paljastaa terveydestäsi?
Mitä digitaalinen jalanjälkesi paljastaa terveydestäsi?
3/2015
Mitä digitaalinen jalanjälkesi paljastaa terveydestäsi?
Myös työturvallisuutta pitää johtaa
Myös työturvallisuutta pitää johtaa
3/2015
Myös työturvallisuutta pitää johtaa
Tampere3 - tekemistä vaille valmis
Tampere3 - tekemistä vaille valmis
3/2015
Tampere3 - tekemistä vaille valmis
Autolla Nepaliin ja muut toteutuneet unelmat
Autolla Nepaliin ja muut toteutuneet unelmat
3/2015
Autolla Nepaliin ja muut toteutuneet unelmat
Tiedon jakaminen innostaa kemian opettajaa
Tiedon jakaminen innostaa kemian opettajaa
3/2015
Tiedon jakaminen innostaa kemian opettajaa
Paita mittaa sydämen toimintaa
Paita mittaa sydämen toimintaa
3/2015
Paita mittaa sydämen toimintaa
TTY:n historiateos kertoo käytännön ja teorian erottamattomasta liitosta
TTY:n historiateos kertoo käytännön ja teorian erottamattomasta liitosta
3/2015
TTY:n historiateos kertoo käytännön ja teorian erottamattomasta liitosta

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi