1/2015

TTY:lle tekniikan pedagogiikan professuuri

Kampus

 
 
 

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt 600 000 euroa tekniikan pedagogiikan professuurin perustamiseksi Tampereen teknilliseen yliopistoon (TTY). Professuuri on ainutlaatuinen Suomessa. Tavoitteena on uudistaa oppimista ja panostaa monipuolisesti tulevaisuudessa tarvittaviin taitoihin.

Pedagogiikan professorin tehtävänä on tutkia ja kehittää tekniikan yliopisto-opetusta esimerkiksi digitalisaation myötä muuttuvassa oppimisympäristössä. Opetukseen tarvitaan kokonaan uusia opetusmenetelmiä sekä vanhojen kehittämistä.

– Tulevaisuudessa tarvitaan monipuolista osaamista, kuten ymmärrystä globaaleista haasteista, yrittäjävalmiuksia ja vuorovaikutustaitoja. Haluamme olla mukana tukemassa TTY:n tärkeää työtä tekniikan pedagogiikan kehittämisessä. Taitojen lisäksi tällä voidaan myös kasvattaa opiskelijoiden motivaatiota ja innostusta, kuvaa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön asiamies Laura Juvonen.

TTY haluaa tekniikan opetuksen huipuksi

Tekniikan pedagogiikan professuuri ja alaan liittyvän tutkimuksen käynnistäminen ovat osa pitkäjänteistä opetuksen kehittämis- ja laatutyötä, jonka avulla TTY pyrkii Suomen korkeatasoisimmaksi tekniikan opiskeluyhteisöksi. Työ on saanut tunnustusta muun muassa vuonna 2014 Korkeakoulujen arviointineuvoston auditoinnissa, jossa TTY:n laatujärjestelmä arvioitiin edistyneeksi.

Itsenäisen säätiömuodon ja säätiöpääoman tuottojen ansiosta TTY voi panostaa merkittävästi valitsemiinsa kehittämiskohteisiin. TTY-säätiön hallitus on osoittanut oppimisympäristöjen kehittämiseen vuosille 2015–16 yhteensä 2 miljoonaa euroa.

– Opetus- ja kulttuuriministeriön kandidaatintutkinnon suorittaneille tekemän kyselyn mukaan opiskelijamme kokevat jo nyt voivansa paremmin kuin muut suomalaiset yliopisto-opiskelijat. Tekniikan pedagogiikan professuuri ja TTY-säätiön merkittävät investoinnit uusiin oppimisympäristöihin antavat meillä aivan uudenlaisen mahdollisuuden kehittää tekniikan yliopisto-opetusta, kiteyttää vararehtori Mika Hannula.

– TTY:n viimeaikainen kehitys sekä panostukset oppimisympäristöihin ja opetukseen ovat positiivisia. Säätiön lahjoitus osaltaan kannustaa jatkamaan hyvää työtä sekä myös edelleen kehittämään yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa, sanoo 100-vuotissäätiön hallituksen jäsen Matti Sommarberg Cargotecistä.

Tampere3-hankkeessa rakennetaan yhteistyötä yli yliopistorajojen

Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu valmistelevat parhaillaan Tampere3-nimellä tunnettua hanketta, jonka tavoitteena on kokonaan uudenlainen yliopistoyhteisö. Hankkeen visiona on rakentaa perinteiset korkeakoulurajat ylittäviä tutkinto-ohjelmia kaikille korkeakoulujen keskeisille koulutusaloille sekä vahvistaa monitieteisen tutkimuksen edellytyksiä. Jotta tämä onnistuisi, myös oppimisympäristöihin ja pedagogiikkaan tarvitaan uutta näkökulmaa. Tampere3-hankkeessa onkin perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on visioida tulevaisuuden oppimisympäristöjä.

– Tampere3 tarjoaa kaikki mahdollisuudet luoda puhtaalta pöydältä aivan uudenlaisia kehittyviä oppimisympäristöjä ja pedagogisia ratkaisuja. Näitä kehitämme kaikki korkeakoulut yhdessä opiskelijalähtöisesti, rohkeasti ja visionäärisesti. Digitaaliset oppimisympäristöt ovat osa tätä yhteistä kehittämistyötä, sanoo TTY:n koulutuspäällikkö Kirsi Reiman.

 
Kerro kaverille
Nyt nähdään puu metsältä
Nyt nähdään puu metsältä
1/2015
Nyt nähdään puu metsältä
Tavoitteena U-käännös: Tuotanto takaisin Suomeen, mutta uudenlaisena
Tavoitteena U-käännös: Tuotanto takaisin Suomeen, mutta uudenlaisena
1/2015
Tavoitteena U-käännös: Tuotanto takaisin Suomeen, mutta uudenlaisena
Viidelle TTY-läiselle kannustuspalkinnot
Viidelle TTY-läiselle kannustuspalkinnot
1/2015
Viidelle TTY-läiselle kannustuspalkinnot
Mitä yhteistä on laskentatoimella ja oranssikahvaisilla puutarhasaksilla?
Mitä yhteistä on laskentatoimella ja oranssikahvaisilla puutarhasaksilla?
1/2015
Mitä yhteistä on laskentatoimella ja oranssikahvaisilla puutarhasaksilla?
Vastaisku Aasian halvoille tekstiilipajoille?
Vastaisku Aasian halvoille tekstiilipajoille?
1/2015
Vastaisku Aasian halvoille tekstiilipajoille?
Negatiivisista tunteista tuulta purjeisiin
Negatiivisista tunteista tuulta purjeisiin
1/2015
Negatiivisista tunteista tuulta purjeisiin
Teollisen kilpailukyvyn puuttuva palanen
Teollisen kilpailukyvyn puuttuva palanen
1/2015
Teollisen kilpailukyvyn puuttuva palanen
Akateemista kyykkää 50 vuotta
Akateemista kyykkää 50 vuotta
1/2015
Akateemista kyykkää 50 vuotta
Kutosluokkalaiset TTY:n rehtorina, professorina ja tutkijana
Kutosluokkalaiset TTY:n rehtorina, professorina ja tutkijana
1/2015
Kutosluokkalaiset TTY:n rehtorina, professorina ja tutkijana
Vie tiede someen, se kannattaa
Vie tiede someen, se kannattaa
1/2015
Vie tiede someen, se kannattaa
Miro Erkintalo muuttaisi paitsi tutkimuksellaan maailmaa, myös tutkimusmaailmaa
Miro Erkintalo muuttaisi paitsi tutkimuksellaan maailmaa, myös tutkimusmaailmaa
1/2015
Miro Erkintalo muuttaisi paitsi tutkimuksellaan maailmaa, myös tutkimusmaailmaa
Toiminnalliset pinnat tekevät materiaaleista monikäyttöisiä
Toiminnalliset pinnat tekevät materiaaleista monikäyttöisiä
1/2015
Toiminnalliset pinnat tekevät materiaaleista monikäyttöisiä
Verkostoituminen vauhdittaa meriteollisuutta
Verkostoituminen vauhdittaa meriteollisuutta
1/2015
Verkostoituminen vauhdittaa meriteollisuutta
Perjantaisin ratkotaan pulmia
Perjantaisin ratkotaan pulmia
1/2015
Perjantaisin ratkotaan pulmia

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi