4/2013

NääsPeksi – Hamletista Tampere-talon isoon saliin

Nääspeksi 2013

– Vuosien varrella rosot ovat hioutuneet ja produktiot kehittyneet teknisesti viimeistellymmiksi. Kokemus näkyy, ja tekijäporukan kasvaminen yli 150-henkiseksi mahdollistaa paneutumisen esimerkiksi lavastuksen, puvustuksen ja tarpeiston yksityiskohtiin, kertoo pitkän linjan nääspeksiläinen Outi Kaikkonen.

NääsPeksin 15-vuotisjuhlavuoden rainan Kalevala: Kansalliseepos nyt ensi-ilta nähtiin marraskuussa kunnianhimoisissa puitteissa Tampere-talon päänäyttämöllä. Ensi-illan jälkeen turnee jatkui Tampereella Pakkahuoneella sekä Helsingissä, Oulussa ja Lappeenrannassa. Juhlavuoden produktio ei merkittävästi poikennut edeltäjistään, vaikka speksi on 15 vuodessa kulkenut pitkän matkan.

Nääspeksi: Hamlet

 

NääsPeksi sai alkunsa vuonna 1999. Ensimmäinen raina oli
Hamlet, Räävitön murhenäytelmä. Kuningas Claudiuksen roolissa
Mikko Manninen.

 

Hamlet teki historiaa

NääsPeksi sai alkunsa keväällä 1999, kun vastaperustettu Interaktiivisten viihdenäytelmien yhdistys NääsPeksi pisti pystyyn historian ensimmäisen tamperelaisen speksiesityksen. Hamlet, Räävitön murhenäytelmä oli improvisaatioteatteria kaikilta osiltaan.  

– Hamlet tehtiin niin nopeasti ja pienillä resursseilla, että koko tekijätiimiltä vaadittiin kekseliäisyyttä ja heittäytymistä. Jälki oli rosoista, mutta sitäkin riemukkaampaa. Kaiken kohelluksen keskellä oli kuitenkin taustavireenä tunne, että nyt tehdään jotain historiallista.

 

Taika tapahtuu

Outi Kaikkonen on ollut vahvasti mukana kymmenen ensimmäisen NääsPeksin rainan tuotannossa: neljästi tuottajana ja kymmenen kertaa käsikirjoittajana.

– Minulle paras hetki speksissä oli istua katsomossa ensi-illassa ja nähdä taian tapahtuvan. Vaikka olisi ollut syvälläkin speksin tekemisessä, vasta aidon yleisön edessä näkee ja tuntee todella, miten eri osa-alueet toimivat yhteen. Äidin ylpeys lapsestaan on varmaan aika lähellä tuottajan tuntemuksia enskarissa.

Jokainen speksi on tekijöilleen historian paras. Itselleen mieleenpainuneimmaksi produktioksi Kaikkonen valitsee vuoden 2002 rainan Oopperan kummitus. Tuottajan ja käsikirjoittajan pestin lisäksi hän joutui viimeisellä keikalla paikkaamaan loukkaantuneen näyttelijän lauluroolin vuorokauden varoitusajalla.

– Kumpparissa yhdistyivät kokeneet ohjaajat, eheä käsikirjoitus, lahjakkaat esiintyjät ja erinomainen tuotantotiimi. Ensi-illassa ajattelin, että tuottajana en tästä voi enää parantaa.

Yleisö osaa vaatia

Vuosien mittaan tekijätiimi on saanut lisää kokemusta ja samoin myös yleisö.

– Yleisö tietää nyt paremmin, mitä on tullut katsomaan. Yleisö on myös oppinut vaativammaksi. Speksiläisten pitää tehdä enemmän töitä saadakseen aikaan wow-efektin, sanoo Kaikkonen.

– Vuosien varrella on nähty lavastuksessa, puvustuksessa ja tarpeistossa aina vain vaativampia teknisiä yksityiskohtia. Erityismaininnan ansaitsee valaistus, jossa Mikko Kohonen on ollut pääarkkitehtinä kaikki nämä 15 vuotta.

Entä ne legendaarisimmat omstart-huudot?

– Ehkä "omstart, lisää putoavia lavasteita" Niskavuoressa taustakankaan tipahdettua tai Kummituksen biisiomstart, joka jäi elämään sen esittäjän Matti Rintalan luennoiman kurssin kuvauksessa.

 

Teksti: Sara Riihimäki
Kuvat: Mikael Niemelä ja Sami Sahala

 
Kerro kaverille
Puhtaampaa ilmaa ja energiaa kaupunkeihin
Puhtaampaa ilmaa ja energiaa kaupunkeihin
4/2013
Puhtaampaa ilmaa ja energiaa kaupunkeihin
Myrskyn noustessa punnitaan toimintavarmuus
Myrskyn noustessa punnitaan toimintavarmuus
4/2013
Myrskyn noustessa punnitaan toimintavarmuus
Suomalainen sellu taipuu design-tuotteeksi
Suomalainen sellu taipuu design-tuotteeksi
4/2013
Suomalainen sellu taipuu design-tuotteeksi
Vedystä kasvihuoneilmiön kukistaja?
Vedystä kasvihuoneilmiön kukistaja?
4/2013
Vedystä kasvihuoneilmiön kukistaja?
Jätettä ahmivat bakteerit tuottavat vetyä
Jätettä ahmivat bakteerit tuottavat vetyä
4/2013
Jätettä ahmivat bakteerit tuottavat vetyä
Aika hullaantua teknologiasta
Aika hullaantua teknologiasta
4/2013
Aika hullaantua teknologiasta
Miksi pakokaasu näkyy pakkasella?
Miksi pakokaasu näkyy pakkasella?
4/2013
Miksi pakokaasu näkyy pakkasella?
Kosteusongelmat ja energiankulutus ovat rakennusfysiikan haasteita
Kosteusongelmat ja energiankulutus ovat rakennusfysiikan haasteita
4/2013
Kosteusongelmat ja energiankulutus ovat rakennusfysiikan haasteita
Energiatehokkaiden järjestelmien tutkimus vaatii yhteistyötä
Energiatehokkaiden järjestelmien tutkimus vaatii yhteistyötä
4/2013
Energiatehokkaiden järjestelmien tutkimus vaatii yhteistyötä
Alumniyhdistys juhlisti puolipyöreitä vuosiaan
Alumniyhdistys juhlisti puolipyöreitä vuosiaan
4/2013
Alumniyhdistys juhlisti puolipyöreitä vuosiaan
LUMA-toiminta täytti 10 vuotta
LUMA-toiminta täytti 10 vuotta
4/2013
LUMA-toiminta täytti 10 vuotta
Joulutoivotus
Joulutoivotus
4/2013
Joulutoivotus

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi