2/2013

Toimi, osallistu tulevaisuuden museossa

Petri Saarinen

- Toiminnallisuus kiinnostaa museoita, jotka etsivät uusia tapoja palvella
eri-ikäisiä asiakkaitaan. Projektissa tutkitut älykkään opastamisen tavat
voivat soveltua myös pysäköintitaloihin ja kauppakeskuksiin, Petri Saarinen sanoo.

Katso vielä viereisen saliin, ehdottaa museon opastustaulu näyttelyvieraalle samalla kun valot ohjaavat häntä haluttuun suuntaan.

Espoon Näyttelykeskus WeeGeessä saatetaan toimia tulevaisuudessa tällä tavalla. Uudenlainen toimintatapa on seurausta SPAGU-projektista, jossa kehitettiin älykkäitä ja kustannustehokkaita ratkaisuja kävijöiden opastamiseen ja liikkumisen seurantaan.

– Projektin lähtökohtana oli kehittää opastusteknologiaa julkiseen sisätilaan. WeeGeen tultua mukaan tehtävä tarkentui asiakkaiden ohjaamiseen näyttelykeskuksessa. Aloimme pohtia tapoja, joilla museovierailu tehtäisiin entistä miellyttävämmäksi, kertoo tutkija Petri Saarinen Tampereen teknillisen yliopiston ihmiskeskeisen teknologian yksiköstä IHTE:stä.

WeeGee sisältää viisi eri museota, joihin pääsee yhdellä pääsylipulla. Opastuksen kehittämisen lisäksi museot kaipasivat tietoa siitä, missä näyttelyissä kävijät liikkuvat ja miten pitkään he niissä viipyvät.

Taustaksi tietoa käyttäjätarpeista

IHTE teki aluksi käyttäjätutkimuksen asiakkaiden liikkumisen ja suunnistamisen tarpeista näyttelykeskuksessa ja heidän suhtautumisestaan teknologiaan museossa. Tilakokemuksia kerättiin haastattelujen lisäksi projektia varten kehitetyllä VYSE-karttamenetelmällä.

– Menetelmässä kokemukset visualisoidaan. Asiakkaat merkitsivät WeeGeen eri museoiden pohjakartalle kulkemansa reitit sekä kohdat, joita he pitivät vaikeasti löydettävinä tai muuten hankalina. Positiiviset ja negatiiviset kokemukset kuvattiin eri väreillä, Saarinen selvittää.

Asiakkaiden liikkumista tutkittiin myös näyttelykeskukseen rakennetun Bluetooth-sisätilapaikannusjärjestelmän avulla.

Tunnistin herättää sensorit

Asiakkaat kantoivat Bluetooth-tunnistinta rannekkeessaan museokäyntinsä ajan.

– Tulevaisuudessa pikkuruinen tunnistin voitaisiin sulauttaa vaikkapa pääsylippuun.

Eri puolille museoympäristöä sijoitetut sensorit havaitsivat asiakkaan mukana kulkevan tunnistimen ja tallensivat sen avulla tietoa asiakkaan liikkumisesta. Tunnistin myös herätti opastimet, valonauhat, jotka tuikkimalla osoittivat erilaisia reittivaihtoehtoja asiakkaille.

– Museossa oli lisäksi kosketusnäytöillä toimivia MOI-karttasovelluksia, josta saattoi etsiä reittejä valittuihin kohteisiin. Niistä sai myös ajankohtaista tietoa museoista tekstinä, kuvina ja videoina, Saarinen kertoo.

Soveltuu myös kauppakeskuksiin

WeeGee-museot olivat tyytyväisiä SPAGU-projektissa kehitettyihin ratkaisuihin ja niiden avulla kerättyyn tietoon. Myös asiakkaiden kokemukset olivat myönteisiä.

– Toiminnallisuus kiinnostaa museoita, jotka etsivät uusia tapoja palvella eri-ikäisiä asiakkaitaan. Uskon, että projektin tulokset ja sovellukset kiinnostavat laajemminkin. Projektissa tutkitut älykkään opastamisen tavat voivat soveltua myös pysäköintitaloihin ja kauppakeskuksiin, Petri Saarinen sanoo.

 

SPAGU - Smart Space for Personal Guidance

  • 1.8.2011–30.4.2013.
  • Tekesin Tila-ohjelman projekti.
  • TTY:n Ihmiskeskeisen teknologian yksikkö IHTE tutki projektissa kävijöiden tilakokemuksia sekä arvioi käyttäjälähtöisesti uusien teknologioiden soveltuvuutta museoympäristöön.
  • Tutkimuskumppanina Metropolia ammattikorkeakoulu, lisäksi mukana Näyttelykeskus WeeGeen museot ja Espoon Kaupunkikulttuuriyksikkö, yrityskumppaneina 9Solutions Oy (sisätilapaikannus), MariMils Oy (valonauhat), Palko Interactive Oy (MOI-karttasovellus) ja Agaidi Oy (langaton teknologia).

 

Teksti: Päivi Eskelinen
Kuva: Petri Laitinen,  Ari Karttunen/EMMA

 


Kerro kaverille
Paikannustekniikka auttaa ostajaa ja pysäköijää
Paikannustekniikka auttaa ostajaa ja pysäköijää
2/2013
Paikannustekniikka auttaa ostajaa ja pysäköijää
Lisää kapasiteettia tiedonsiirtoon kaksisuuntaisella radiolla
Lisää kapasiteettia tiedonsiirtoon kaksisuuntaisella radiolla
2/2013
Lisää kapasiteettia tiedonsiirtoon kaksisuuntaisella radiolla
Henkilökohtainen terveysvalmennus hyödyntää uusinta teknologiaa
Henkilökohtainen terveysvalmennus hyödyntää uusinta teknologiaa
2/2013
Henkilökohtainen terveysvalmennus hyödyntää uusinta teknologiaa
Uuden sukupolven netti syntyy mashupeista
Uuden sukupolven netti syntyy mashupeista
2/2013
Uuden sukupolven netti syntyy mashupeista
Joko tunnet parvet, lurkkijat ja mikrotaskaajat?
Joko tunnet parvet, lurkkijat ja mikrotaskaajat?
2/2013
Joko tunnet parvet, lurkkijat ja mikrotaskaajat?
Käyttäjäkulma edellä lisättyyn todellisuuteen
Käyttäjäkulma edellä lisättyyn todellisuuteen
2/2013
Käyttäjäkulma edellä lisättyyn todellisuuteen
Ei maailmaa tähän kannata pysäyttää
Ei maailmaa tähän kannata pysäyttää
2/2013
Ei maailmaa tähän kannata pysäyttää
Datajournalisti visualisoi tietoa
Datajournalisti visualisoi tietoa
2/2013
Datajournalisti visualisoi tietoa
Akateeminen yrittäjyys sinunkin unelmissasi?
Akateeminen yrittäjyys sinunkin unelmissasi?
2/2013
Akateeminen yrittäjyys sinunkin unelmissasi?
Paula tuli jäädäkseen
Paula tuli jäädäkseen
2/2013
Paula tuli jäädäkseen
Edutechistä  pilviteknologian koulutusta
Edutechistä  pilviteknologian koulutusta
2/2013
Edutechistä  pilviteknologian koulutusta
My goal is to catch people who think they hate maths
My goal is to catch people who think they hate maths
2/2013
My goal is to catch people who think they hate maths

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi