2/2013

"My goal is to catch people who think they hate maths"

Matt Parker

Numeroninja vauhdissa. Englannissa tunnetun ja palkitun Matt Parkerin show't
vetävät salit täyteen. Näin kävi myös TTY:llä. 

Maailmassa on tiettävästi vain kaksi matematiikasta huumoria ammentavaa stand up -koomikkoa. Heistä toinen, Matt Parker, vieraili TTY:llä huhtikuussa Tampereen LUMATE-keskuksen kutsumana.

– Se, että meitä on vain kaksi, on todella yllättävää. Toinen matematiikan stand up -koomikko on australialainen Simon Pampena. Olemme tehneet stand upia yhdessä, ja tietysti myös hieman kilpailemme keskenämme, kumpi vetää show'ta paremmin, Parker kertoo.

Matt Parkerin koomikon ura sai alkunsa harrastuksesta. Päivisin hän työskenteli opettajana, mutta iltaisin hänestä kuoriutui stand up -koomikko.

– Stand upissahan on tärkeintä olla hauska, ja aiheet koomikko saa asioista, joita hän pitää tärkeinä. Monet puhuvat politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista. No, minä rakastan matematiikkaa.

Stand upillaan Parker tavoittelee ihmisiä, jotka nauttivat komediasta, mutta suorastaan inhoavat matematiikkaa. Hän tahtoo todistaa, ettei matematiikka niin kauheata ole.

– Kerron paljon itsestäni, minkälaista on olla matemaatikko ja mitä hupaisaa voi seurata suoraviivaisen loogisesta tavasta tarkastella maailmaa. Matematiikka itsessään on hieno aihe, mutta puhun nykyisin paljon myös nykyteknologian, esimerkiksi digitaalisten valokuvien sisältämästä matematiikasta.

Kummaksi Matt Parker sitten tuntee itsensä enemmän, stand up -koomikoksi vai matemaatikoksi?

– Rakastan molempia puolia itsessäni. Vierailen nykyisin paljon kouluissa puhumassa nuorille, opettaja sanan varsinaisessa merkityksessä olen opettaessani osa-aikaisesti Queen Mary yliopistossa Lontoossa. Taitaapa siis olla, että nykyisin olen enemmän stand up -koomikko, Parker pohtii.

 

Tampereen LUMATE-keskus (Luonnontieteet Matematiikka Teknologia)

  • perustettiin keväällä 2011, perustajajäsenet TTY, Tampereen yliopisto, Teknologiateollisuus ry, Taloudellinen tiedotustoimisto, Tampereen kauppakamari ja Tampereen Teknillinen Seura ry
  • järjestää kerho- ja kesäleiritoimintaa lapsille ja täydennyskoulutusta opettajille
  • järjestää luentoja, tiedekahviloita sekä tiede- ja teknologiatapahtumia
  • kuuluu valtakunnalliseen LUMA-verkostoon
  • www.lumate.fi
  • > yhteystiedot

 

Teksti: Päivi Eskelinen
Kuvat: Virpi Andersin

Kerro kaverille
Paikannustekniikka auttaa ostajaa ja pysäköijää
Paikannustekniikka auttaa ostajaa ja pysäköijää
2/2013
Paikannustekniikka auttaa ostajaa ja pysäköijää
Lisää kapasiteettia tiedonsiirtoon kaksisuuntaisella radiolla
Lisää kapasiteettia tiedonsiirtoon kaksisuuntaisella radiolla
2/2013
Lisää kapasiteettia tiedonsiirtoon kaksisuuntaisella radiolla
Henkilökohtainen terveysvalmennus hyödyntää uusinta teknologiaa
Henkilökohtainen terveysvalmennus hyödyntää uusinta teknologiaa
2/2013
Henkilökohtainen terveysvalmennus hyödyntää uusinta teknologiaa
Uuden sukupolven netti syntyy mashupeista
Uuden sukupolven netti syntyy mashupeista
2/2013
Uuden sukupolven netti syntyy mashupeista
Joko tunnet parvet, lurkkijat ja mikrotaskaajat?
Joko tunnet parvet, lurkkijat ja mikrotaskaajat?
2/2013
Joko tunnet parvet, lurkkijat ja mikrotaskaajat?
Käyttäjäkulma edellä lisättyyn todellisuuteen
Käyttäjäkulma edellä lisättyyn todellisuuteen
2/2013
Käyttäjäkulma edellä lisättyyn todellisuuteen
Toimi, osallistu tulevaisuuden museossa
Toimi, osallistu tulevaisuuden museossa
2/2013
Toimi, osallistu tulevaisuuden museossa
Ei maailmaa tähän kannata pysäyttää
Ei maailmaa tähän kannata pysäyttää
2/2013
Ei maailmaa tähän kannata pysäyttää
Datajournalisti visualisoi tietoa
Datajournalisti visualisoi tietoa
2/2013
Datajournalisti visualisoi tietoa
Akateeminen yrittäjyys sinunkin unelmissasi?
Akateeminen yrittäjyys sinunkin unelmissasi?
2/2013
Akateeminen yrittäjyys sinunkin unelmissasi?
Paula tuli jäädäkseen
Paula tuli jäädäkseen
2/2013
Paula tuli jäädäkseen
Edutechistä  pilviteknologian koulutusta
Edutechistä  pilviteknologian koulutusta
2/2013
Edutechistä  pilviteknologian koulutusta

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi