2/2012

Tiiviit rakenteet heikentävät kuuluvuutta

Tiiviit rakenteet heikentävät kuuluvuutta

Yhtenäinen metallikuori rakennuksessa muodostaa
niin sanotun Faradayn häkin, joka pienentää
radiosignaalin läpäisyä.

Kasvava energian kulutus ja kiihtyvä ilmastonmuutos ovat haastaneet parantamaan rakennusten energiatehokkuutta. Tiiviit rakenteet ovat tuoneet tullessaan ongelman. Uudessa talossa ei aina kännykkä toimi.

Jotta rakennusten energiatehokkuus paranisi, mutta rakenteet eivät tulisi liian paksuiksi, on rakennusteollisuudessa kehitetty eristemateriaaleja, joissa hyödynnetään metallikerroksia tai -seoksia. Metalliseoksia käytetään eristelevyjen lisäksi ikkunoiden selektiivilaseissa, ikkunankarmeissa ja ulko-ovissa.

- Radioverkon kannalta metallien käyttö on huono asia, sillä signaali läpäisee rakennusta ympäröivän metallikuoren todella huonosti. Matkapuhelimen käyttäjälle tämä on kiusallista ja jopa kohtalokasta, mikäli esimerkiksi hätäpuhelut eivät mene läpi, kertoo Ari Asp TTY:n tietoliikennetekniikan laitokselta.

Ongelma on niin laaja, että tutkijat ovat ehdottaneet muutoksia jopa rakennussäädöksiin tai lakiin. Radiosignaalien kulun häiriöihin on nyt herätty. 

Mitä on tehtävissä?

Ratkaisuja ilmiöön on esitetty, mutta niihin kaikkiin liittyy ongelmia.

Esimerkiksi tukiasemaverkoston tiivistäminen olisi yksi vaihtoehto mutta kallis ja hidas toteuttaa. Eräs vaihtoehto on vahvistaa signaaleja rakenteiden läpi vietävillä antenneilla ja toistimilla. Tätä menetelmää käyttävät operaattorit, mutta viranomaiset kieltävät sen muilta, sillä toistimet aiheuttavat häiriötä verkkoon. Toinen keino on tehdä läpivientejä rakenteisiin ilman vahvistusta. Ylimääräiset läpiviennit kuitenkin heikentävät rakennusten energiatehokkuutta ja äänieritystä, ja aiheuttavat pahimmillaan kosteusongelmia.

-Kustannustehokkain ratkaisu olisi, jos antennit integroitaisiin materiaaleihin, esimerkiksi ikkunoihin, ikkunapuitteisiin tai seinämateriaaleihin, jo valmistusvaiheessa, toteaa Ari Asp.

-Yrityksillä on nyt mahdollisuus erottua muista toimijoista, ja vielä parempaa, luoda tuotekehityksessä uusi suomalaisen insinöörityön taidonnäyte kansainvälisille markkinoille.

 

Asutko tai työskenteletkö uudehkossa talossa, jonka sisällä matkapuhelin ei toimi?

TTY:n tietoliikennetekniikan laitoksella valmistellaan hankkeita signaalien kulun tutkimiseen erittäin tiiviissä rakennuksissa. Jotta ilmiötä voitaisiin tutkia käytännössä, Ari Asp toivoo, että esimerkiksi asukas, jonka uudessa talossa matkapuhelin ei toimi, ottaisi häneen yhteyttä. 

 

Teksti: Tuuli Laukkanen
Kuva: Rodeo


Kerro kaverille
Rakennamme yhteiskuntaa
Rakennamme yhteiskuntaa
2/2012
Rakennamme yhteiskuntaa
E niin kuin energialuku
E niin kuin energialuku
2/2012
E niin kuin energialuku
Tietoa energiatehokkaan talon rakentamiseen
Tietoa energiatehokkaan talon rakentamiseen
2/2012
Tietoa energiatehokkaan talon rakentamiseen
Aarre muhii lähiöissä?
Aarre muhii lähiöissä?
2/2012
Aarre muhii lähiöissä?
Kestävään rakentamiseen kuuluu kauneus
Kestävään rakentamiseen kuuluu kauneus
2/2012
Kestävään rakentamiseen kuuluu kauneus
TTY mukana asuntomessuilla
TTY mukana asuntomessuilla
2/2012
TTY mukana asuntomessuilla
Alueverkko tukee uuden kaupunginosan palveluita
Alueverkko tukee uuden kaupunginosan palveluita
2/2012
Alueverkko tukee uuden kaupunginosan palveluita
Palkitusta ideasta Oma Vuores -portaaliksi
Palkitusta ideasta Oma Vuores -portaaliksi
2/2012
Palkitusta ideasta Oma Vuores -portaaliksi
Älykäs ympäristö voi olla käyttäjäystävällinen
Älykäs ympäristö voi olla käyttäjäystävällinen
2/2012
Älykäs ympäristö voi olla käyttäjäystävällinen
Kohtaavatko arkkitehtuuri ja arkikokemus?
Kohtaavatko arkkitehtuuri ja arkikokemus?
2/2012
Kohtaavatko arkkitehtuuri ja arkikokemus?
Suihkulähteet pulppuavat symboliikkaa
Suihkulähteet pulppuavat symboliikkaa
2/2012
Suihkulähteet pulppuavat symboliikkaa
Kenkkuileva kodinkone kuntoon kopauttamalla?
Kenkkuileva kodinkone kuntoon kopauttamalla?
2/2012
Kenkkuileva kodinkone kuntoon kopauttamalla?
Promootiossa vihittiin 175 tohtoria ja 8 kunniatohtoria
Promootiossa vihittiin 175 tohtoria ja 8 kunniatohtoria
2/2012
Promootiossa vihittiin 175 tohtoria ja 8 kunniatohtoria

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi