2/2012

Rakennamme yhteiskuntaa

Tampereen asuntomessuilla Vuoreksessa esitellään asuntosuunnittelun ja -rakentamisen viimeisimpiä virtauksia. Näytteillä on matala-, passiivi- ja jopa nollaenergiataloja, joiden lämmön- ja sähköntuotannossa käytetään uusiutuvia energialähteitä. Se on yksi ikkuna myös Tampereen teknillisen yliopiston osaamiseen: rakentamisen ja asumisen ekologisuus, yhdyskuntasuunnittelu sekä uusiutuvaan energiaan liittyvät tutkimusalueet ovat yliopistomme vankkoja asiantuntijuusalueita. Asuntomessualueen toteutuksessa on tiiviisti mukana Tampereen kaupungin ECO2 -ilmasto- ja energiaohjelma, johon myös TTY osallistuu erilaisilla hankkeilla.

Kampuksemme sijaitsee Hervannassa, lähellä Vuoresta. Hervantaan on kehittynyt merkittävä uuden teknologian osaamisen keskittymä. Naapurissamme toimivat yhteistyökumppanimme VTT ja Hermia sekä monia yrityksiä, joista osa on syntynyt TTY:n osaamisen pohjalta. TTY lukeutuu Tampereen suurimpiin työnantajiin ja kouluttaa osaavaa työvoimaa elinkeinoelämän tarpeisiin, erityisesti teknologiateollisuuteen ja rakennettuun ympäristöön liittyviin tehtäviin. Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit työllistyvät erinomaisesti koulutusta vastaaviin tehtäviin heti valmistuttuaan.

TTY edistää omalta osaltaan ihmisläheisen ja ympäristöä säästävän teknologian ja rakennetun ympäristön kehittämistä. Hyvästä maineestamme arkkitehtuurin, rakentamisen ja energia-alan osaajana kertoo se, että alojen koulutusohjelmat ovat suosittuja ja professorimme kysyttyjä asiantuntijoita yhteiskunnan eri aloilla. Erityispiirteenämme on perustamisestamme lähtien ollut kiinteä ja ennakkoluuloton elinkeinoelämäyhteistyö. Kaikki tiedekuntamme tekevät tutkimusta, jonka tieteellinen laatu yltää keskimäärin vähintään hyvään kansainväliseen tasoon. Tämä todistettiin vuonna 2011 tehdyssä koko yliopiston kattavassa laajassa kansainvälisessä tutkimuksen arvioinnissa.

Ensimmäistä kertaa asuntomessujen yhteydessä järjestetään Leikkiasuntomessut. Tamperelaiset teekkarit ovat siellä järjestämässä nuoremmille asuntomessuvieraille tekniikkaan liittyviä elämyksiä. Näin kannustetaan lapsia ja nuoria kiinnostumaan tekniikasta ja innostumaan tekniikan opiskelusta. Yhteiskunnan rakentamista sekin.

Lue myös: TTY mukana asuntomessuilla  


 

Markku Kivikoski

Kirjoittaja on TTY:n rehtori Markku Kivikoski.

Kerro kaverille
E niin kuin energialuku
E niin kuin energialuku
2/2012
E niin kuin energialuku
Tietoa energiatehokkaan talon rakentamiseen
Tietoa energiatehokkaan talon rakentamiseen
2/2012
Tietoa energiatehokkaan talon rakentamiseen
Aarre muhii lähiöissä?
Aarre muhii lähiöissä?
2/2012
Aarre muhii lähiöissä?
Kestävään rakentamiseen kuuluu kauneus
Kestävään rakentamiseen kuuluu kauneus
2/2012
Kestävään rakentamiseen kuuluu kauneus
Tiiviit rakenteet heikentävät kuuluvuutta
Tiiviit rakenteet heikentävät kuuluvuutta
2/2012
Tiiviit rakenteet heikentävät kuuluvuutta
TTY mukana asuntomessuilla
TTY mukana asuntomessuilla
2/2012
TTY mukana asuntomessuilla
Alueverkko tukee uuden kaupunginosan palveluita
Alueverkko tukee uuden kaupunginosan palveluita
2/2012
Alueverkko tukee uuden kaupunginosan palveluita
Palkitusta ideasta Oma Vuores -portaaliksi
Palkitusta ideasta Oma Vuores -portaaliksi
2/2012
Palkitusta ideasta Oma Vuores -portaaliksi
Älykäs ympäristö voi olla käyttäjäystävällinen
Älykäs ympäristö voi olla käyttäjäystävällinen
2/2012
Älykäs ympäristö voi olla käyttäjäystävällinen
Kohtaavatko arkkitehtuuri ja arkikokemus?
Kohtaavatko arkkitehtuuri ja arkikokemus?
2/2012
Kohtaavatko arkkitehtuuri ja arkikokemus?
Suihkulähteet pulppuavat symboliikkaa
Suihkulähteet pulppuavat symboliikkaa
2/2012
Suihkulähteet pulppuavat symboliikkaa
Kenkkuileva kodinkone kuntoon kopauttamalla?
Kenkkuileva kodinkone kuntoon kopauttamalla?
2/2012
Kenkkuileva kodinkone kuntoon kopauttamalla?
Promootiossa vihittiin 175 tohtoria ja 8 kunniatohtoria
Promootiossa vihittiin 175 tohtoria ja 8 kunniatohtoria
2/2012
Promootiossa vihittiin 175 tohtoria ja 8 kunniatohtoria

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi