1/2012

Teknologia mäkihyppääjän menestyksen tukena

Miten saadaan kaksi erilaista maailmaa - urheilu ja teknologia - kohtaamaan? Numeroita ja käyriä voidaan tuottaa loputtomasti. Kuka käyriä tarvitsee? Johtaako mittaaminen menestykseen?

-Mittaamisella ja välineiden kehittämisellä voidaan edistää suoritusta sekä motivoida urheilijaa harjoittelemaan ja omaksumaan entistä parempi suoritustekniikka, toteavat tunnettu mäkivalmentaja ja Huippu-urheilun muutos -ryhmän jäsen Mika Kojonkoski sekä urheilijoiden kanssa vuosia työskennellyt professori Lauri Kettunen.

Urheilijan tie juniorista kansainväliselle huipulle on pitkä jatkuvan kehittymisen polku. Huipullakin valmentautuminen on edelleen samanlaista jatkuvaa kehittymistä, jossa harjoittelua, suoritustekniikkaa ja välineitä pyritään kehittämään aikaisempaa paremmaksi.

Tiimi urheilijan taustalla

Lauri Kettusen tutkimusryhmä tekee muun muassa mittauksia ja mallinnuksia mäkihyppääjän lentoradoista. Mittausten avulla pyritään ymmärtämään, mitä hypyssä tarkalleen ottaen tapahtui - esimerkiksi ponnistus myöhästyi kolme sadasosasekuntia. Tutkija pohtii ja analysoi asiaa valmentajan kanssa. Valmentajan tehtävä on miettiä, millä tavalla asia esitetään urheilijalle.

-Urheilijalle ei voi sanoa, että ponnista kolme sadasosasekuntia aikaisemmin, koska näin lyhyttä aikaa ei ole mahdollista säädellä. Hyppääjälle voidaan esimerkiksi sanoa, että lähde ponnistamaan enemmän ylöspäin äläkä eteenpäin, konkretisoi Kettunen.

Sielulla ja solulla

Mittaaminen ja tulosten analysointi ovat tärkeitä osatekijöitä urheilijan jatkuvassa kehittymisessä sekä sitoutumisen ja motivaation säilymisessä. Menestymisen taustalta pitää löytyä myös reilusti intohimoa.
-Urheilijan on oltava sielulla ja solulla mukana. Hän haluaa tehdä harjoituksensa hyvin, syödä hyvin, levätä hyvin ja tehdä kokonaisuuden hyvin, listaa Mika Kojonkoski.

-Mika Myllylä harjoitteli suossa juosten, ja Seppo Räty heitti keihästä perkeleen voimalla. Tällainen on historiaa. Nykyään nuoret urheilijat kyseenalaistavat, mitä ollaan tekemässä, Kojonkoski jatkaa.

 

 

 

Mittauksilla haluttiin löytää tekijöitä, jotka selittäisivät Simonn Ammannin menestyksen urheilijana. Tässä esimerkissä  näkyy yksittäisen hypyn paikka, nopeus sekä vaakasuuntainen nopeus.

 

Urheilua ja teknologiaa alumniseminaarissa

Kojonkoski ja Kettunen

 

Asiantuntijat Mika Kojonkoski ja Lauri Kettunen avasivat huippu-urheilun valmentautumisen haasteita Tampereen teknillisen yliopiston alumni ry:n järjestämässä seminaarissa helmikuussa.

Seminaarissa pohdittiin, mitä urheilulla ja teknologialla on annettavana toisilleen. Asiaa tarkasteltiin kahdesta erilaisesta näkökulmasta, jotka kummatkin tähtäävät samaan tavoitteeseen eli urheilijan menestykseen.

Kuva: Mäkivalmentaja Mika Kojonkoski (vas.) ja professori Lauri Kettunen korostavat intohimon merkitystä urheilussa. Kojonkoski suhtautuu intohimoisesti mäkivalmennukseen, ja Kettunen haluaa ymmärtää asioita, joista on urheilijalle hyötyä.

Lue lisää TTY:n alumnitoiminnasta: TTY Alumni ry

 

Teksti: Sara Riihimäki
Kuva: Arto Timperi

 

Kerro kaverille
Tiedekerhossa on lupa tutkia itse
Tiedekerhossa on lupa tutkia itse
1/2012
Tiedekerhossa on lupa tutkia itse
TTY:llä kehitettiin biohajoava implantti nivelvaurioiden hoitoon
TTY:llä kehitettiin biohajoava implantti nivelvaurioiden hoitoon
1/2012
TTY:llä kehitettiin biohajoava implantti nivelvaurioiden hoitoon
Kevään 2012 haku on käynnissä!
Kevään 2012 haku on käynnissä!
1/2012
Kevään 2012 haku on käynnissä!
Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen
Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen
1/2012
Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen
Some osaksi yliopisto-opetusta
Some osaksi yliopisto-opetusta
1/2012
Some osaksi yliopisto-opetusta
Ojanperä: "Vahva perustutkimus luo pohjan innovaatioille"
Ojanperä: "Vahva perustutkimus luo pohjan innovaatioille"
1/2012
Ojanperä: "Vahva perustutkimus luo pohjan innovaatioille"
Matematiikkaa oppii vain tekemällä
Matematiikkaa oppii vain tekemällä
1/2012
Matematiikkaa oppii vain tekemällä
Koulutetaan, mutta mihin ja miten?
Koulutetaan, mutta mihin ja miten?
1/2012
Koulutetaan, mutta mihin ja miten?
Y-sukupolvi astuu työelämään
Y-sukupolvi astuu työelämään
1/2012
Y-sukupolvi astuu työelämään
Kokemuksesta ja kantapään kautta opittua
Kokemuksesta ja kantapään kautta opittua
1/2012
Kokemuksesta ja kantapään kautta opittua
Promootiossa vihitään kahdeksan kunniatohtoria
Promootiossa vihitään kahdeksan kunniatohtoria
1/2012
Promootiossa vihitään kahdeksan kunniatohtoria
Live-Manual pokkasi Demola Academy Awardin
Live-Manual pokkasi Demola Academy Awardin
1/2012
Live-Manual pokkasi Demola Academy Awardin
Asuntomessuille kuljetaan ekologisesta portista
Asuntomessuille kuljetaan ekologisesta portista
1/2012
Asuntomessuille kuljetaan ekologisesta portista

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi