1/2012

"Vahva perustutkimus luo pohjan innovaatioille"

Tero Ojanperä

Tero Ojanperä aloitti TTY-säätiön hallituksen
puheenjohtajana tammikuussa 2012.

TTY-säätiön hallituksen uusi puheenjohtaja Tero Ojanperä haluaa löytää lisää tilaa luovuudelle ja uuden syntymiselle.

Tampereen teknillisen yliopistona toimivan TTY-säätiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu johtaja, PhD Tero Ojanperä. Ojanperä valittiin tehtävään pääjohtaja Erkki KM Leppävuoren puheenjohtajakauden päätyttyä. Ojanperä ja johtava konsultti Leena Eskola aloittivat vuoden vaihteessa uusina jäseninä TTY-säätiön hallituksessa.

Ojanperällä on takanaan yli 20 vuoden ura mobiiliteollisuudessa, erityisesti innovaatioiden ja uuden liiketoiminnan kehittämisessä ja tutkimus- ja kehitystehtävissä. Hän on toiminut Nokia Oyj:ssä teknologia- ja strategiajohtajana, palveluliiketoiminnan vastaavana johtajana sekä Nokian tutkimuskeskuksen johtajana ja kuulunut Nokian johtokuntaan seitsemän vuoden ajan.

Nykyään Ojanperä johtaa itsenäistä Vision+ -rahastoa Managing Partner -ominaisuudessa. Rahasto rahoittaa erityisesti sovelluksia, pelejä, mediabrändejä ja palveluita ja avustaa yrittäjiä kaupallistamisessa, markkinoinnissa ja kansainvälisten asiakkaiden löytämisessä.

Satsausta painopistealueisiin

- Olen toiminut akateemisen ja yritysmaailman rajapinnassa lähes koko urani ajan. Korkein koulutus ja tutkimus ovat olleet Suomen kilpailukyvyn kannalta oleellisia, ja haluan olla viemässä näitä asioita eteenpäin, Ojanperä kertoo.

- Sekä perustutkimus että tutkimuksen kaupallistaminen erityisesti yrittäjyyttä tukemalla ovat tärkeitä alueita ja niihin tulee panostaa voimakkaasti. Tampereella on molemmissa hyvä pohja, jota on vahvistettava kohdistamalla resursseja oikein siten, että luovuudelle ja uuden syntymiselle jää tilaa.

Ojanperän mukaan tiukentuvassa kilpailussa hyvistä opiskelijoista, opettajista ja tutkijoista sekä tutkimusrahoituksesta on tärkeää valita painopistealueita ja satsata niihin vahvasti.

- Yliopiston johtamisessa ja uudistamisessa avainasemassa ovat avoimuus ja aktiivinen vuoropuhelu niin henkilökunnan, opiskelijoiden kuin sidosryhmienkin kanssa, Ojanperä toteaa.

Mediatiedote 30.1.2012: TTY-säätiön hallituksen uusi puheenjohtaja Tero Ojanperä haluaa lisää tilaa luovuudelle

 

Teksti: Katja Ayres
Kuva: TTY:n arkisto

Kerro kaverille
Tiedekerhossa on lupa tutkia itse
Tiedekerhossa on lupa tutkia itse
1/2012
Tiedekerhossa on lupa tutkia itse
TTY:llä kehitettiin biohajoava implantti nivelvaurioiden hoitoon
TTY:llä kehitettiin biohajoava implantti nivelvaurioiden hoitoon
1/2012
TTY:llä kehitettiin biohajoava implantti nivelvaurioiden hoitoon
Kevään 2012 haku on käynnissä!
Kevään 2012 haku on käynnissä!
1/2012
Kevään 2012 haku on käynnissä!
Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen
Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen
1/2012
Lisäpotkua tutkimukseen ja tutkimusryhmien kehittämiseen
Some osaksi yliopisto-opetusta
Some osaksi yliopisto-opetusta
1/2012
Some osaksi yliopisto-opetusta
Teknologia mäkihyppääjän menestyksen tukena
Teknologia mäkihyppääjän menestyksen tukena
1/2012
Teknologia mäkihyppääjän menestyksen tukena
Matematiikkaa oppii vain tekemällä
Matematiikkaa oppii vain tekemällä
1/2012
Matematiikkaa oppii vain tekemällä
Koulutetaan, mutta mihin ja miten?
Koulutetaan, mutta mihin ja miten?
1/2012
Koulutetaan, mutta mihin ja miten?
Y-sukupolvi astuu työelämään
Y-sukupolvi astuu työelämään
1/2012
Y-sukupolvi astuu työelämään
Kokemuksesta ja kantapään kautta opittua
Kokemuksesta ja kantapään kautta opittua
1/2012
Kokemuksesta ja kantapään kautta opittua
Promootiossa vihitään kahdeksan kunniatohtoria
Promootiossa vihitään kahdeksan kunniatohtoria
1/2012
Promootiossa vihitään kahdeksan kunniatohtoria
Live-Manual pokkasi Demola Academy Awardin
Live-Manual pokkasi Demola Academy Awardin
1/2012
Live-Manual pokkasi Demola Academy Awardin
Asuntomessuille kuljetaan ekologisesta portista
Asuntomessuille kuljetaan ekologisesta portista
1/2012
Asuntomessuille kuljetaan ekologisesta portista

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi