2/2010

Opiskelua urheilun ehdoilla

Mikkonen ja Tammentie

TTY:llä opiskelevilla urheilijoilla on hyvä
yhteishenki keskenään. Jenni Mikkonen ja Aleksi Tammentie pitävät
muilta urheilijoilta saatavaa vertaistukea tärkeänä, kun he yrittävät
yhdistää kaksi vaativaa asiaa - urheilun ja opiskelun.

Aleksi Tammentie ja Jenni Mikkonen pitävät itseään päätoimisina urheilijoina, mutta haluavat suorittaa myös opintonsa mahdollisimman hyvin.

-Urheilun ja opiskelun yhdistäminen toimii TTY:llä todella hyvin, toteavat Jenni Mikkonen, 30, ja Aleksi Tammentie, 23. He tietävät, mistä puhuvat. Jenni opiskelee Tampereen teknillisellä yliopistolla tuotantotalouden koulutusohjelmassa. Sen lisäksi hän on olympiatason meloja ja edustanut Suomea Ateenassa ja Pekingissä. Aleksi on 4. vuoden konetekniikan teekkari ja muun muassa Kalevan kisojen kolmiloikan voittaja kahtena viime vuonna.

Neuvotellen homma sujuu

- Syksyisin harjoittelen kotimaassa, jolloin voin opiskella harjoittelun ohella. Kevään aikana taas saatan viettää kymmenenkin viikkoa harjoitusleireillä ulkomailla, joten silloin opinnot jäävät vähemmälle, Jenni kertoo.

Hän on kuitenkin osallistunut muutamalle verkkokurssille, joilla opintoja pystyy suorittamaan myös ulkomailta. Lisäksi luennot ovat TTY:llä suurimmaksi osaksi vapaaehtoisia, joten asioita pystyy opiskelemaan myös omatoimisesti. Kaikkein hankalimpia ovat kurssit, joilla on pakollinen läsnäolo. Aleksi on Jennin kanssa samaa mieltä. Opettajat suhtautuvat kuitenkin melko joustavasti urheileviin opiskelijoihin.

- Pääsääntöisesti osallistun opetukseen muiden teekkareiden kanssa. Olen kuitenkin saanut palauttaa harjoitustöitä ulkomailta sähköpostilla ja siirrettyä tenttejä kisareissun tai harjoitusleirin takia. Useimmat asiat ovat neuvoteltavissa kurssin opettajan kanssa, Aleksi sanoo.

Pelaa ja voita


Urheiluakatemia yhdistää

TTY on mukana Tampereen Urheiluakatemian toiminnassa. Viime syksynä Olympiakomitean hallitus myönsi Tampereen urheiluakatemialle huippuakatemiastatuksen. Akatemian tarkoituksena on tukea huipulla olevia ja sinne tähtääviä urheilijoita opiskelun ja harjoittelun yhdistämisessä.

Huippu-urheilijan statuksen voi saada, jos edustaa lajinsa kansallista kärkitasoa. Tällä hetkellä urheiluakatemiassa on mukana 27 opiskelijaa TTY:ltä. Urheiluakatemian myötä tulleet uudistukset saavat urheilijoilta kiitosta.

- Meillä urheilijoilla on esimerkiksi oma opinto-ohjaaja, joka tietää meidän asiat ja pystyy auttamaan urheilun ja opintojen yhdistämisessä, Jenni valottaa.

TTY:llä opiskelevat urheilijat muodostavat tiiviin ja aktiivisen yhteisön. Tällä hetkellä he etsivät kampukselta urheilijoille omaa kerhotilaa, jossa he voisivat kokoontua ja levätä luentojen välissä. Kaikkein tärkeimmäksi TTY:llä Jenni ja Aleksi kokevat kuitenkin toisilta urheilijoilta saadun vertaistuen.

- Muilta saatu vertaistuki on isossa asemassa, kun koetamme yhdistää kaksi vaativaa asiaa, opiskelun ja urheilun.

 

 Teksti ja kuva: Kaisa Lepistö

Kirjoittaja on 23-vuotias kauppatieteiden opiskelija Tampereen yliopistosta. TTY on tullut tutuksi yritysviestinnän sivuainekokonaisuuden kautta. Hän on viihtynyt Hervannan hengessä niin hyvin, että ikuisesta wannabe teekkarista tulee toivottavasti oikea teekkari ensi syksynä.

 

Kerro kaverille
TTY - Kirkkaasti paras valinta
TTY - Kirkkaasti paras valinta
2/2010
TTY - Kirkkaasti paras valinta
Tulevaisuuden elämäntapa takaa töitä teekkareille
Tulevaisuuden elämäntapa takaa töitä teekkareille
2/2010
Tulevaisuuden elämäntapa takaa töitä teekkareille
Osaava saa töitä
Osaava saa töitä
2/2010
Osaava saa töitä
Työ tieteen parissa on kuin mieluisa harrastus
Työ tieteen parissa on kuin mieluisa harrastus
2/2010
Työ tieteen parissa on kuin mieluisa harrastus
 
2/2010
Pelien tekeminen ei ole leikkiä
Pelien tekeminen ei ole leikkiä
2/2010
Pelien tekeminen ei ole leikkiä
Scifiä vai totta: ajatuksen voimalla ohjattava peli!
Scifiä vai totta: ajatuksen voimalla ohjattava peli!
2/2010
Scifiä vai totta: ajatuksen voimalla ohjattava peli!
Kännykästään teekkari tunnetaan
Kännykästään teekkari tunnetaan
2/2010
Kännykästään teekkari tunnetaan
Ja maailma pelastuu...
Ja maailma pelastuu...
2/2010
Ja maailma pelastuu...
Lähiöistä kukoistavia keitaita
Lähiöistä kukoistavia keitaita
2/2010
Lähiöistä kukoistavia keitaita
Matematiikka ja fysiikka ovat tekniikan opiskelijan työkalut
Matematiikka ja fysiikka ovat tekniikan opiskelijan työkalut
2/2010
Matematiikka ja fysiikka ovat tekniikan opiskelijan työkalut
Ulkomailla opiskelu ei varmasti kaduta
Ulkomailla opiskelu ei varmasti kaduta
2/2010
Ulkomailla opiskelu ei varmasti kaduta
Tuhtia tietoa opinnoista
Tuhtia tietoa opinnoista
2/2010
Tuhtia tietoa opinnoista

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi