3/2009

Vaihtaisitko julkisiin?

Erikoistutkija Hanna Kalenoja

Erikoistutkija Hanna Kalenojan mukaan joukkoliikenteen
käyttö tulisi tehdä nykyistä helpommaksi. Esimerkiksi uudet
lippuvaihtoehdot ja matka-ajan lyhentäminen kannustaisivat
julkisen liikenteen käyttöön. 

Hanna Kalenoja tutkii, kuinka joukkoliikenteestä voidaan tehdä kilpailukykyinen vaihtoehto henkilöautoilulle.

Ilmastonmuutoksesta puhutaan nyt painokkaasti, eikä joukkoliikenteen vaikutus asiaan ole jäänyt monelta huomaamatta - 30 ihmistä samassa bussissa tai junassa on ympäristölle parempi vaihtoehto kuin 30 ihmistä 30 henkilöautossa. Mutta mitä muita syitä ihmisillä on vaihtaa henkilöauton tarjoama yksityisyys ja liikkumisen vapaus julkiseen kulkuvälineeseen?

- Henkilöautojen tarvitsema infra on yhteiskunnalle kallista, mikä vaikuttaa väistämättä veroihin. Sille rahalle olisi julkistaloudessa muutakin käyttöä. Joukkoliikenne myös edistää terveyttä: tulee käveltyä edes vähän, kun ei pääse ihan ovelta ovelle, arvioi joukkoliikennekysymyksiin perehtynyt erikoistutkija Hanna Kalenoja TTY:n tiedonhallinnan ja logistiikan laitokselta.

- Itse arvostan sitäkin, että matka-ajan voi hyödyntää työntekoon, lukemiseen tai nukkumiseen. Tätä puolta ei ole ehkä vielä osattu riittävästi hyödyntää joukkoliikenteen markkinoinnissa.

Matka-aika lyhyemmäksi

Kalenojan oman tutkimuksen painopiste on matkustuskäyttäytymisessä sekä toisaalta liikenteen ja maankäytön vuorovaikutuksessa.

- Liikennepolitiikan suurin haaste on se, miten saadaan lisättyä joukkoliikenteen käyttöä, pyöräilyä ja kävelyä ja vähennettyä pakkoa henkilöauton käyttöön. Yhtälö on vaikea. Nykyinen keskittymiskehitys - suuremmat kaupat, sairaalat ja koulut - pidentää ihmisten ja palvelujen välimatkaa.

TTY:llä on tutkittu myös joukkoliikenteen palvelutasoa ja kulkutavan valintaan vaikuttavia syitä. Miten ihmisiä voi kannustaa julkisen liikenteen käyttöön?

- Tutkimusten mukaan aika on se resurssi, josta on eniten pulaa. Kyse on siis pitkälti matka-ajan lyhentämisestä. Kun joukkoliikenne on yhtä nopea vaihtoehto kuin auto, sen kilpailuedellytykset paranevat. Nyt ovelta ovelle -aika on henkilöautolla usein lyhyempi, koska autoilijan ei tarvitse odotella pysäkillä. Tiheämmät vuorovälit parantavat joukkoliikenteen osakkeita, Kalenoja pohtii.

- Ihmiset tarvitsevat tietoa seuraavan bussin tai ratikan saapumisajasta. Myös reitinopastuspalveluja voisi kehittää huomattavasti nykyistä enemmän - esimerkiksi henkilökohtaisia navigaattoreita, joissa näkyvät ajantasaisesti kaikki tarjolla olevat joukkoliikenteen vaihtoehdot ja aikataulut.

Uusia lippuvaihtoehtoja tarvitaan

Joukkoliikenne vaatii käyttäjältään paljon osaamista - pitää tietää, kuinka matkustaminen tapahtuu, millaisia lippuja tarvitaan, mistä niitä voi ostaa ja mitä ne maksavat. Tämä ei tee joukkoliikenteen kokeilemista helpoksi. Kalenojan mielestä olisi hienoa, jos kehitettäisiin yksi joukkoliikenteen matkakortti, jolla voi matkustaa eri liikennevälineissä ja eri paikkakunnilla.

- Autoilijan ei tarvitse miettiä, että ahaa, nyt vaihtui kuntaraja, täytyy käydä ostamassa toisenlaista bensaa. Esimerkiksi Sveitsissä osataan jo myydä kokonainen joukkoliikenneketju samalla lipulla. Suomessa joukkoliikennepalveluja suunnitellaan operaattorien ehdoilla - sen mukaan, mikä on helpointa toteuttaa. Käyttäjäystävällisyys on usein unohdettu.

TTY:llä on tutkittu myös eri lipputyyppien tarjoamia mahdollisuuksia.

- Joukkoliikenteessä on hyviä kanta-asiakastuotteita, esimerkiksi kuukausilippuja. Sen sijaan suurelle enemmistölle - niille, jotka käyttävät joukkoliikennettä vain silloin tällöin - valikoima on selvästi kapeampi. Siihen katveeseen tarvitaan uusia, edullisia ja helppokäyttöisiä vaihtoehtoja.

 

Energiansäästöviikkoa vietetään lokakuussa

Tampereen teknillinen yliopisto on mukana valtakunnallisessa energiansäästöviikossa, joka järjestetään 5.-11.10.

Energiansäästöviikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta jokaisen mahdollisuuksista säästää energiaa. Näin hillitään ilmastonmuutosta. Energiansäästäminen ei ole työlästä, vaan pienillä teoilla saadaan paljon hyvää aikaan.  

Energiansäästöviikkoa on vietetty Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja siihen osallistuu vuosittain satoja yrityksiä ja yhteisöjä.

 

Teksti: Jukka Holopainen
Kuva: Kalle Kataila

Kerro kaverille
Länsimaalainen haluaa erottua, aasialainen sulautua
Länsimaalainen haluaa erottua, aasialainen sulautua
3/2009
Länsimaalainen haluaa erottua, aasialainen sulautua
Uusia navigointiratkaisuja sisätiloihin ja keskustoihin
Uusia navigointiratkaisuja sisätiloihin ja keskustoihin
3/2009
Uusia navigointiratkaisuja sisätiloihin ja keskustoihin
 
3/2009
Kerran teekkari, aina teekkari
Kerran teekkari, aina teekkari
3/2009
Kerran teekkari, aina teekkari
 
3/2009
Järjestelmäjohtamisen huippukoulutusta yrityksille
Järjestelmäjohtamisen huippukoulutusta yrityksille
3/2009
Järjestelmäjohtamisen huippukoulutusta yrityksille
Nanomateriaali pitää ikkunat puhtaina
Nanomateriaali pitää ikkunat puhtaina
3/2009
Nanomateriaali pitää ikkunat puhtaina
Netti-Nysse vei tamperelaista osaamista Eurooppaan
Netti-Nysse vei tamperelaista osaamista Eurooppaan
3/2009
Netti-Nysse vei tamperelaista osaamista Eurooppaan

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi