1/2009

Laajakaistalla Pori Jazziin

Hannu Jaakkola

TTY:n tietotekniikan professori Hannu Jaakkola
on jazzintunnelmissa ympäri vuoden. Hän tuntee
Pori Jazz -festivaalin ulkoa ja sisältä:
niin kesäiseen Kirjurinluotoon viritetyltä viltiltä
kuin Pori Jazzin puheenjohtajan nuijan varresta.

1990-luvun alkupuolella laajakaista teki tuloaan ja Pori Jazzissa kokeiltiin ensimmäistä kertaa konsertin lähettämistä suorana lähetyksenä verkkoon. Kokeilu oli maailmanlaajuisesti uraauurtava. Projekti vei professori Hannu Jaakkolan jazzfestivaalin sisäpiiriin.

Hannu Jaakkola laskee, että vain yksi Pori Jazz on jäänyt häneltä väliin. Kunnioitettava saavutus, sillä tuleva jazztapahtuma on jo numero 44. Tänä vuonna Jaakkola seuraa festivaalia aitiopaikalta: Pori Jazzin hallituksen puheenjohtajan jakkaralta.

Jazzfestivaalilla on ollut käyttöä porilaisen tietotekniikan professorin asiantuntemukselle, sillä Jazzien hallituksessa hän on istunut usean vuoden ajan.

- Olen ollut mukana tapahtumassa tietoteknisenä tukena ja strategina. Tapahtuman varsinaisen it-infrastruktuurin hoitavat yhteistyöyritykset, konserttitekniikkaan taas on omat asiantuntijansa, Jaakkola sanoo.

Fyysinen etäisyys professorin työhuoneesta jazzorganisaatioon on lyhyt, sillä TTY:n Porin yksikkö ja Pori Jazzien toimisto ovat naapurukset Pohjoisrannan Puuvilla-rakennuksessa. Myöskään henkinen etäisyys ei ole pitkä. Hallinnolliset kuviot ja eri alojen osaajien kanssa työskentely ovat tulleet Jaakkolalle tutuksi hänen johtaessaan TTY:n Porin yksikköä vuodesta 1992. Tästä tehtävästä hän luopui vuonna 2006 keskittyäkseen muun muassa ohjelmistotekniikan ja teknologiajohtamisen tutkimukseen ja opetukseen. Samalla putosi pois joukko luottamustehtäviä, mutta Pori Jazzin parissa monipuolinen musiikin harrastaja jatkaa mielellään.

KUKA: Hannu Jaakkola

  • Tietotekniikan professori
  • TTY:n Porin yksikön johtaja 1992 - 2006
  • Keskeiset tutkimusalueet: ohjelmistotekniikka, tietoyhteiskunnan teknologiat ja prosessit, tiedonlouhinta, teknologiajohtaminen
  • Ajankohtaisia tutkimushankkeita:
    1) Prosessi-innovaatioiden tuottamisen teknologiat
    2) Distributed Disaster Knowledge Management
    3) Ubiquitous Cross-Cultural Knowledge Spaces: Multimedia Systems for Mobile Computing Societies
    4) ICT Center Finland

Festivaalityötä vuoden ympäri

Jaakkola kertoo, että Pori Jazzin hallitus keskittyy huolehtimaan raha-, vero- ja lakiasioista.

- Talous on voittoa tuottamattomalle yhteisölle haasteellinen. Vuoden 2010 festivaalia rakennetaan käytännössä tämän kesän tuloksella, josta Kirjurinluodon konsertit muodostavat pääosan. Olisi kiva, jos tapahtumalla olisi edes yhden vuoden puskuriraha, mutta näin ei ole.

Lukuisten kymmenien kesäfestivaalien lisäksi suomalaista musiikkiyleisöä hemmotellaan tänäkin vuonna suurilla nimillä, jotka vetävät yksittäiskonserteillaan jäähallit ja areenat pullolleen.

- Suomen laaja konserttitarjonta ei juuri vaikuta Pori Jazzin yleisömäärään ja tulokseen. Enemmän vaikuttaa festivaaliviikon sää sekä se, että samalle kesälle osuisi isoja tapahtumia, jotka kilpailevat kanssamme yritysten kiinnostuksesta.

Jaakkola toteaa, että yritysyhteistyö on Jazzien elinehto, vaikka sitä on näkyvästä yritysyhteistyöstään ja vip-vieraistaan moitittukin. Yritysyhteistyö eri muodoissaan kattaa festivaalin taloudesta vajaa 30 prosenttia, lipputulot noin 60 prosenttia ja julkinen tuki vajaa 10 prosenttia.

- Luvuista on helppo todeta, että yleisöä vetävät huippunimet mahdollistavat myös pienimuotoisten konserttien muodossa aidon jazzin tarjonnan. Tätä kuullaan nykyisin jopa enemmän kuin festivaalin varhaisina vuosina.

Jazztunnelmat jakoon

TTY:n Porin yksikössä on meneillään tutkimushanke, jonka puitteissa syntyy Pori Jazzille sosiaalisen median palvelu. Festivaalikävijät voivat kuvata kännyköillään videoita festivaalilta ja siirtää ne puhelimellaan palveluun. Videoleikkeet varustetaan paikkatiedolla sekä käyttäjien määrittelemillä avainsanoilla eli tageillä, joiden perusteella videoita voidaan hakea palvelusta.

- Omia ja muiden kuvaamia videoleikkeitä voi yhdistellä ja luoda näin videotarinoita, jotka kuvaavat omaa festivaalikokemusta. Muiden kuvaamien leikkeiden käyttäminen voi olla mielekästä, koska käyttäjät kuitenkin jakavat yhteisen festivaalielämyksen, kertoo hanketta johtava professori Jari Multisilta TTY:ltä.

Hankkeessa tutkitaan, millaiseksi käyttäjät kokevat palvelun ja millaisia tarinoita palvelussa tehdään. Multisilta kertoo, että palvelua testattiin pienen ryhmän keskuudessa jo viime kesänä. Saadun palautteen perusteella sitä kehitetään edelleen, ja tänä kesänä palvelua testataan suuremmalla ryhmällä.


Teksti: Marjut Kemiläinen
Kuva: Hannu Valjakka


Kerro kaverille
Fuusiosta tulee totta
Fuusiosta tulee totta
1/2009
Fuusiosta tulee totta
 
1/2009
 
1/2009
Mäkihyppääjä ponnistaa älymonolla
Mäkihyppääjä ponnistaa älymonolla
1/2009
Mäkihyppääjä ponnistaa älymonolla
Kaikilla mielipide, mutta löytyykö osaamista?
Kaikilla mielipide, mutta löytyykö osaamista?
1/2009
Kaikilla mielipide, mutta löytyykö osaamista?
Edullisempia lasersovelluksia
Edullisempia lasersovelluksia
1/2009
Edullisempia lasersovelluksia
 
1/2009
Musiikin moniääninen nuotinnus teki rumpalista tohtorin
Musiikin moniääninen nuotinnus teki rumpalista tohtorin
1/2009
Musiikin moniääninen nuotinnus teki rumpalista tohtorin
Dream-team hallitsee solunsisäisten ilmiöiden mallinnuksen
Dream-team hallitsee solunsisäisten ilmiöiden mallinnuksen
1/2009
Dream-team hallitsee solunsisäisten ilmiöiden mallinnuksen
 
1/2009
Aarteenetsintää GPS:llä
Aarteenetsintää GPS:llä
1/2009
Aarteenetsintää GPS:llä
MM-kyykkä vapusta seuraava
MM-kyykkä vapusta seuraava
1/2009
MM-kyykkä vapusta seuraava

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille.

Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 10,
33720 Tampere

Postiosoite:
PL 527, 33101 Tampere

Puhelinvaihde:
03 311 511
ma–pe kello 8–16.15
kesällä ma–pe 8–15.45

Virallinen sähköpostiosoite:
tty.asiointi@tut.fi