KIELIKESKUS
Kansainvälistyminen on lisännyt kieliopetuksen tarvetta. Kielikeskuksessa annetaan opetusta englannin, ranskan, ruotsin, saksan, suomen ja venäjän kielissä. Kansainvälisille opiskelijoille tarjotaan alkeiskursseja suomen kielessä. Lisäksi järjestetään espanjan, italian, japanin sekä ICC:n kursseja yhteistyönä Tampereen yliopiston kanssa.
Kielikeskuksen tehtävänä on täyttää sitä aukkoa, joka on opiskelijan aikaisemmin saavuttaman kielitaidon ja työelämän vaatimusten välillä. On tärkeää, että tuleville diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille tarjotaan kielikoulutusta, joka antaa heille niitä taitoja, jotka vastaavat juuri heidän ammateissaan esille tulevia tarpeita. Käytännön kielitaidon lisäksi on keskeistä, että samalla tutustutaan kunkin alueen kulttuuriin.
Kielikeskus järjestää kielikoulutusta myös TTY:n henkilökunnalle ja tarjoaa kursseja yliopiston laitoksille ja myös ulkopuolisille asiakkaille heidän tarpeidensa mukaan. Kielikeskus kuuluu hallinnollisesti Teknis-taloudelliseen tiedekuntaan.
|
|
 |
 |