Voit olla yksi meistä!

Kevään hakuaika alkaa 5.3.2012.

Hae TTY:lle!Hae TTY:lle
Aktiivisesta teekkarista tuli Nokian huippujohtaja
Nokian Devices-yksikön johtaja Kai Öistämö vakuuttaa: töitä riittää uteliaille.

Tekniikan opiskelu mahdollistaa mielenkiintoisen työuran. Siitä esimerkki on TTY:llä tietotekniikkaa ja tuotantotaloutta opiskellut Kai Öistämö. Hän kannustaa omista lapsistaan alkaen nuoria tekniikan opiskeluun.
Sujuvasti yhä suurempiin saappaisiin
Tampereen kaupungin yhteysjohtaja Kirsi Koski on oiva esimerkki, kuinka diplomi-insinööristä on moneksi. Teekkarihenkeä edelleen vaaliva Koski sai opinnoista monipuoliset eväät työelämään.
Työnteko tuottaa tulosta uralla ja opinnoissa
Ahkeruuden avulla Akseli Reho päätyi älyvaatteita suunnittelevan ja tuottavan yrityksen toimitusjohtajaksi. Hän oppi tekemään töitä jo opiskeluaikana TTY:llä.

Jälkeenpäin ajatellen Reho koki mielekkäiksi erityisesti opit taloudesta ja johtamistaidoista. Kun toimitusjohtaja hallitsee elektroniikan peruskäsitteet, hän voi osallistua teknologiseen vuoropuheluun asiantuntijoiden kanssa.
Parhaat opit ylioppilaskuntatoiminnasta
Opiskeluaikansa tärkeimmän annin Outi Kaikkonen sai opiskelijatoiminnasta.

- Ylioppilaskunnan ja sen alayhdistysten tehtävissä opin projektinhallintaa, johtamistaitoja ja tiimityötä - ja solmin samalla monia ystävyyssuhteita. Itse opinnoista saadut tärkeimmät taidot liittyivät tiedon etsimiseen, jäsentämiseen ja esittämiseen.
Ideoijasta yrittäjäksi
Monipuolinen osaaminen ja yleistieto ovat Alexander Ivainen vahvuudet. Perustietämys koneenrakennuksesta, 3D-tekniikasta, elektroniikasta, ohjelmistotekniikasta ja teollisuustaloudesta on nuorelle yrittäjälle välttämätöntä.
Kaupallinen johtaja nauttii työstään
Esa Ikonen valmistui tietotekniikan diplomi-insinööriksi 2002. Innokas opiskelija jatkoi vielä opintoja ja pokkasi kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon 2009. Kaupalliselle alalle suuntautunut Ikonen ammensi opinnoista erityisesti esiintymis- ja neuvottelutaitoja, ohjelmistotuotannon ymmärrystä, ryhmätyötaitoja, kaupallisen alan perusteita ja kansainvälisyyttä.
Kyky ajatella ei ole iästä kiinni
Kokenut kansainvälisten projektien vetäjä Milla Saaristenperä valloittaa maailmaa ajattelun avulla. Työtarjouksia riittää henkilölle, joka uskaltaa ratkoa ongelmien perimmäisiä syitä, ei vain jäävuoren huippuja.

Testaa onko sinusta teekkariksi!

Parhaat tulokset

  • Kuukauden:
  • Viikon:
  • Päivän:
Pelaa teekkari Älypäätä!

Teekkarivisa mittaa miten hyvin teknisen alan yleistieto ja teekkarielämä ovat hallussa. Mihin mikroprosessorin toiminta perustuu? Mikä on Tamppi-Areena?

Pelaa Teekkarivisaa!

Kuvia kampukselta

Teekkarina Tampereella

Viihdy Tampereella

Kahden järven väliseltä kannakselta löytyy roimasti opiskelijahuumoria ja teknistä taituruutta. Vilkas kulttuurielämä sopii moneen makuun.

Tampere tunnetaan arvostettuna teknologiakeskittymänä. Tampere on myös teattereiden ja festivaalien kaupunki.

Suomen kolmanneksi suurin kaupunki on imagokilpailuiden nuorekas ja ihmisystävällinen voittaja.

Harrasta TTY:llä

TTY:llä on tekemisen meininki. Kampuksen kiltahuoneet ovat täynnä teekkarielämää ja kavereita. Teekkareilla on kampuksella myös oma liikuntahalli Tamppi Areena.

Kampuksella voi harrastaa seinäkiipeilyä, skeittaamista, roolipelejä ja kuorolaulua. Kerhotiloissa voi askarrella ja kolvailla omia keksintöjä ja vempeleitä.

Haastavaa onkin vain sen oman harrastuksen valitseminen.