Yrityspalvelut


Laitos tekee suoraa tutkimusalihankintaa yrityksille omilla tutkimuksen painopistealueillaan sopimuksen mukaan. Projektit voivat olla esiselvityksiä, diplomityöprojekteja tai isojakin tavoitteellisia tutkimuskokonaisuuksia. Näissä hankkeissa yritys saa tyypillisesti itselleen kaikki immateriaalioikeudet.

Hyvän lähtökohdan yritysyhteistyölle tarjoavat TEKES:in rahoittamat projektit joko rinnakkaishankkeina (joissa yritykset ja yliopisto saavat rinnakkaisen osarahoituksen toisiaan tukeviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin) tai yritysten osallistumisena yliopiston TEKES-tavoitetutkimushankkeisiin osarahoittajana ja partnerina. Lähtökohtaisesti osallistujat saavat käyttöoikeuden laitoksen tuottamiin tutkimustuloksiin ja etusijan niiden kaupallistamiseen.

Laitoksella on vankka kokemus myös eurooppalaisiin tutkimusohjelmiin osallistumisesta (esim. EU:n seitsemäs puiteohjelma, ARTEMIS- ja ITEA-ohjelmat). Yritykset ovat tervetulleita liittymään mukaan projekteihin jo varhaisesta valmisteluvaiheesta lähtien. Hankkeet ovat erinomaisia kansainvälisen verkottumisen kannalta ja hyödyttävät yritystä liittämällä yrityskohtaiset tulokset osaksi isomman konsortion aikaansaamaa kokonaisuutta. Useimmiten partnerit saavat käyttöoikeudet kaikkien tulosaineistoon, mutta tulokset omistaa ne tuottanut osapuoli.

Laitoksen järjestämissä konferensseissa ja näyttelyissä yrityksillä on mahdollisuus verkostoitua ja saada näkyvyyttä omalle osaamiselleen osallistumalla tapahtumaan sponsorina tai näytteilleasettajana. Konferenssit ja niiden tutorial-päivät ovat avuksi myös oman osaamisen päivittämisessä.

Myös räätälöityä koulutusta, laitoksella kehitettyjen avoimen lähdekoodin toteutusten tukipalvelua sekä konsultointia tarjotaan tapauskohtaisesti. Laitos myös lisensoi ohjelmistoja, laitteistokuvauksia ja vapaasta tutkimuksesta syntyneitä patentteja yrityksille.

Vapaamuotoisempaa palvelua edustavat mm. yrityksissä toimivien tohtoriopiskelijoiden ja diplomityöntekijöiden ohjaaminen.

Ota yhteyttä:


Päivittäjä: Haavisto Matti, 12.10.2011 15:51.
Asiasanat: tiede ja tutkimus, palvelut ja yhteistyö, tietoa tty:stä, tietokonetekniikka, tietokonetekniikan laitos, yrityspalvelut, tutkimusohjelma, konferenssi
Sivun alkuun Palaute tästä sivusta