Teollisuustalous

Teollisuustalous


Tampereen teknillisen yliopiston Teollisuustalouden laitos tutkii teknologiakeskeistä liiketoimintaa sen kilpailukyvyn, jatkuvuuden ja turvallisuuden edistämiseksi. Tutkimuksellisessa lähestymistavassa yhdistyvät teknologian, talouden ja käyttäytymisen ymmärrys sekä tahto vaikuttaa organisaatioiden ja organisaatioverkostojen toimintaan.

Teollisuustalouden laitoksella toimii useita tutkimusryhmiä joista tärkeimmät ovat innovaatioiden ja teknologian tutkimusyksikkö CITER, kustannuslaskennan tutkimusryhmä CMC, Turvallisuuden johtamisen ja suunnittelun yksikkö, Projekti- ja palveluliiketoiminnan tutkimusryhmä, Markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan tutkimusryhmä CBM sekä suorituskyvyn kehittämismenetelmiä tutkiva Mittaritiimi (yhteinen tutkimusryhmä Tiedonhallinan ja Logistiikan laitoksen kanssa). Lisäksi tutkimusta tehdään projekteina laitoksen muilla tutkimusalueilla, esimerkiksi tuotannon kehittämisessä ja organisaatioiden johtamisessa.

Laitoksen tutkimus- ja opetusaloja ovat johdon laskentatoimi, teknologia- ja innovaatiojohtaminen, tuotanto-, projekti- ja palveluoperaatioiden johtaminen, markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta, strateginen johtaminen, yrittäjyys, henkilöstön johtaminen, organisaatioviestintä sekä turvallisuusjohtaminen ja riskien hallinta. Laitos antaa liiketaloudellista opetusta yliopiston kaikille koulutusohjelmille ja vastaa Tuotantotalouden koulutusohjelman ja kansainvälisen Business and Technology -maisteriohjelman pääaineopetuksesta.


Päivittäjä: Mikkola Toni, 23.12.2011 10:42.
Sisällöstä vastaa: Leppänen Markku
Asiasanat: opiskelu ja opetus, tiede ja tutkimus, palvelut ja yhteistyö, tietoa tty:stä, teollisuustalous, johtaminen, turvallisuus, riskienhallinta
Sivun alkuun Palaute tästä sivusta