Kielikeskus tarjoaa opintoja kaikkiaan kymmenessä kielessä, ja lisäksi tarjolla on kulttuurien välisen viestinnän opintoja. Opetusryhmiä on vuosittain yli 200, ja vuosittain kielikeskuksessa opiskelee noin 3500 opiskelijaa.
Useassa kielessä opinnot voi aloittaa alkeista tai jatkaa esimerkiksi jo lukiossa aloitettuja kieliopintoja. Lisäksi kielikeskuksessa voi suorittaa kielten sivuaineen (23 op).
Kielikeskuksen opetushenkilökuntaan kuuluu noin 30 opettajaa, joista osa on tuntiopettajia. Kielikeskuksen toimistohenkilökunnan puolestaan muodostavat laitoksen johtaja, koordinaattori ja toimistosihteeri.
Kielikeskus on läheisessä yhteistyössä Suomen muiden yliopistojen kielikeskusten kanssa ja kuuluu myös kielikeskusten verkostoon, FINELCiin. Eurooppalaisella tasolla tärkeä yhteistyöelin on CercleS.
Kielikeskus sijaitsee Konetalon (pdf-tiedosto) 2.kerroksessa, josta löytyvät opetustilojen lisäksi myös opettajien työhuoneet ja kielikeskukuksen toimisto. Lisäksi kielikeskuksella on käytössään multimediastudio sekä itseopiskelustudio opiskelijoita varten.
Hallinnollisesti kielikeskus kuuluu teknis-taloudelliseen tiedekuntaan.
