Uutiset ja tapahtumat - Tampereen teknillinen yliopisto

TTY:n tutkijat mukana kahdessa uudessa Suomen Akatemian huippuyksikössä

Suomen Akatemia on valinnut 12 uutta tutkimuksen huippuyksikköä vuosille 2018–2025. TTY:n tutkijat ovat mukana kahdessa: monikudosmallintamisen huippuyksikössä sekä inversiomallinnuksen ja kuvantamisen huippuyksikössä.

Uusissa Suomen Akatemian huippuyksiköissä tutkitaan muun muassa ikääntymistä ja hoivaa, kasvainten genetiikkaa, pelikulttuureja, avaruustiedettä ja tekniikkaa, kvanttiteknologiaa ja eurooppalaista oikeutta ja identiteettiä. Tampereen teknillisen yliopiston tutkijat ovat mukana kahdessa huippuyksikössä.

Monikudosmallintamisen huippuyksikkö sijoittuu BioMediTechiin, joka on Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteisinstituutti. Professori, biolääketieteen tekniikan tiedekunnan dekaani Minna Kellomäki TTY:ltä iloitsee konsortion uudesta huippuyksikköstatuksesta.

– Olemme ensimmäisen kauden huippuyksikköläisiä, vaikka yhteistä tutkimushistoriaa on jo yli kymmenen vuoden ajalta Pystymme tämän rahoituksen avulla jatkamaan TEKESin rahoittamassa Ihmisen varaosat -hankkeessa aloittamaamme työtä ja viemään huippuyksikön avulla tutkimuskokonaisuuttamme myös uuteen suuntaan, Kellomäki kertoo.

Huippuyksikössä yhdistyy biologisten ja teknologisten tieteiden osaaminen. Tavoitteena on kehittää uudenlainen ”body-on-chip” -konsepti, jossa soluviljellyillä, verisuonituksella ja hermotuksella verkotetaan useita kantasolupohjaisia solu- tai kudosviljelmiä. Tietokoneohjattu hermosto mittaa, analysoi ja kontrolloi kokonaisuutta.

– Tutkimus tuottaa merkittävää uutta osaamista. Ymmärrämme muun muassa syvemmin kudosten yhteistoimintaa, yhdistelmäkudosten in vitro -rakentamista ja niiden toimintojen ohjaamista. Tavoitteena oleva, biologiaa ja keinotekoisia rakenteita yhdistävä konsepti tehostaa esimerkiksi lääkeainekehitystä, Kellomäki sanoo.

TTY on mukana myös inversiomallinnuksen ja kuvantamisen huippuyksikössä, jolle nyt saatu kausi on jo kolmas.

– Huippuyksikkö mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla pitkäjänteisen tutkimuksen inversio-ongelmiin ja sovellettuun matematiikkaan sekä TTY:n pysymisen alan kansainvälisessä kärjessä. Inversio-ongelmat tulevat saaneeksi tämän myötä 20-vuotisen jatkuvan huippurahoituksen, mikä on sekä Suomessa että maailmalla todella poikkeuksellista. Se myös osoittaa, että inversio-ongelmien tutkimus on vakiintunut tieteenala, jota halutaan tukea, huippuyksikköön kuuluva professori Mikko Kaasalainen TTY:n matematiikan laboratoriosta sanoo.

– TTY:llä tulemme keskittymään matematiikan lisäksi moneen sovellusalaan biologiasta ja lääketieteen kuvantamisesta avaruustutkimukseen, Kaasalainen jatkaa.

Huippuyksiköt ovat suomalaisen tutkimuksen lippulaivoja. Oman tieteenalansa kansainvälisessä kärjessä olevat yksiköt uudistavat tutkimusta, kehittävät luovia tutkimusympäristöjä ja kouluttavat suomalaiseen tutkimus- ja elinkeinoelämään uusia lahjakkaita tutkijoita. Suomen Akatemia sai tämänkertaiseen huippuyksikköhakuun yhteensä 179 aiehakemusta. Hakemukset arvioitiin kansainvälisissä arviointipaneeleissa. Huippuyksiköt valittiin uudistettuun huippuyksikköohjelmaan. Suomen Akatemian uudistetussa ohjelmassa huippuyksikön rahoituskausi pitenee kuudesta vuodesta kahdeksaan.

Uutisen jättäjä: Sanna Kähkönen
Asiasanat: tiede ja tutkimus, tietoa tty:stä, biolääketieteen tekniikka, matematiikka