Uutiset ja tapahtumat - Tampereen teknillinen yliopisto

Tekniikan alan yhteistyöyliopisto aloittaa

Lounais-Suomen yrityksiin saadaan lisää diplomityöntekijöitä jo tänä syksynä. TTY on mukana konsortiossa.

Tekniikan alan yhteistyöyliopisto FITech vastaa tekniikan osaajien kysyntään Lounais-Suomen kasvualoilla. Yhteistyön ansiosta diplomityöntekijöitä saadaan lisää alueen yrityksiin jo syksyllä 2017. Samalla yhteistyöyliopisto nopeuttaa opiskelijoiden siirtymistä työelämään ja edistää valmistuvien työllistymistä koulutusta vastaaviin tehtäviin. Ennen FITechin virallista perustamista yhteistyötä toteuttaa Aalto-yliopiston koordinoima yliopistokonsortio.

- Tampereen teknillinen yliopisto haluaa kantaa kansallista vastuuta osaajien kouluttamisesta ja reagoida nopeasti kasvavaan kysyntään. Meille on tärkeää, että alueen positiiviseen muutokseen vastataan nyt tehokkaasti ja joustavasti, sanoo TTY:n opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Loppuraportti valmis

Tekniikan alan yhteistyöyliopistoa valmistellut työryhmä on saanut valmiiksi loppuraporttinsa. Raportti listaa kahdeksan toimenpidettä, jotka ratkovat Lounais-Suomen kasvualojen tarvetta palkata korkeakoulutettuja tekniikan alan osaajia. Alustavan arvion mukaan amk-insinöörien ja diplomi-insinöörien tarve kaksinkertaistuu Lounais-Suomessa lähivuosien aikana, mikä tarkoittaa vuosittain noin 850–900 työntekijää alueen yrityksiin.

Tekniikan alan yhteistyöyliopiston (FITech, Finnish Institute of Technology) Lounais-Suomen koulutus- ja innovaatiohanke vastaa tähän kysyntään. Jo tulevana syksynä yhteistyöyliopiston on tarkoitus lisätä kaikkien tekniikan alan yliopistojen opiskelijoille diplomitöitä, harjoittelua ja kurssiprojekteja Lounais-Suomessa. Samalla Turun yliopiston ja Åbo Akademin teekkareille sekä matematiikan, fysiikan ja kemian alan opiskelijoille tarjotaan erillisopinto-oikeuksia muihin tekniikan alan yliopistoihin. Muualla Suomessa ja ulkomailla asuvia tekniikan ja filosofian kandidaatteja houkutellaan uusiin, Lounais-Suomen kasvuhaasteisiin tarttuviin DI-ohjelmiin. Suunnitelmissa on tarjota opiskelija- ja ylioppilaskuntapalveluita opiskelijoille, jotka opiskelevat kotikampuksensa ulkopuolella.  Yhteistyöyliopisto järjestää myös täydennys- ja muuntokoulutusta jo valmistuneille diplomi- ja amk-insinööreille sekä Turussa että muilla paikkakunnilla. Lisäksi Tekniikan alan yhteistyöyliopisto tarjoaa tohtorikoulutettaville tutkimusaiheita, jotka nivoutuvat Lounais-Suomen yritysten kasvuhaasteisiin.

Åbo Akademin rehtorin Mikko Hupan johtama työryhmä esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle 12 miljoonan euron avustusta FITech-Turku-hankkeen toteuttamiseen. Avustus käytettäisiin vuosina 2017–2021. Avustus kattaa 70 % kokonaiskustannuksista. Mukana olevat seitsemän yliopistoa ovat sitoutuneet kattamaan loput omalla rahoituksellaan.

FITech-hanketta toteuttavat osapuolet ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Tekniikan alan verkostoyliopiston (FITech) perustamiseksi. Ennen FITechin virallista perustamista yhteistyötä toteuttaa Aalto-yliopiston koordinoima yliopistokonsortio. Konsortioon kuuluvat Aalto-yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. FITechin perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan akateemiset ry.

Lisätietoja:
Vararehtori Petri Suomala, TTY, p. 040 591 8044, petri.suomala@tut.fi

Lue lisää:
Suomeen uusi tekniikan yhteistyöyliopisto - Lounais-Suomeen osaajia heti syksyllä (minedu.fi)

 

Uutisen jättäjä: Tuuli Laukkanen
Asiasanat: opiskelu ja opetus, palvelut ja yhteistyö, tekniikka, yhteistyö, lounais-suomi, diplomi-insinööri