Uutiset ja tapahtumat - Tampereen teknillinen yliopisto

Tampereen uusi korkeakouluyhteisö syntyy vuoden 2019 alussa

Eduskunta hyväksyi tiistaina Tampere3-korkeakouluyhteisöön liittyvät lakiesitykset. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät Tampereen yliopisto -nimiseksi säätiöyliopistoksi, joka harjoittaa myös ammattikorkeakoulutoimintaa TAMKin pääomistajana.

Tampereen uusi korkeakouluyhteisö syntyy vuoden 2019 alussa, jolloin Tampereen yliopistosta ja Tampereen teknillisestä yliopistosta muodostuu uusi säätiöyliopisto, Tampereen yliopisto. Uuteen yliopistoon siirtyvät yhdistyvien yliopistojen toiminta, henkilöstö, opiskelijat ja varallisuus.

Säätiöyliopistosta tulee Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistaja, kun Tampereen kaupunki luovuttaa omistamansa Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n 87 %:n osakekannan yliopistona toimivalle Tampereen korkeakoulusäätiölle. Osakkeet siirtyvät säätiölle helmikuussa 2018.

– Tampereella tehdään koko Suomen kannalta tärkeää uudistusta, joka tuo uutta ajattelua koko korkeakoulujärjestelmäämme. Yhdistämällä kahden yliopiston ja ammattikorkeakoulun voimat luodaan entistä monialaisempi, kansainvälisempi ja vaikuttavampi korkeakoulu, joka synnyttää uutta tietoa ja osaamista Suomen ja koko ihmiskunnan yhteiseksi hyödyksi, totesi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa 12.12.

Korkeakouluyhteisön toiminta perustuu kolmen vahvan korkeakoulun tutkimukseen ja koulutukseen sekä näistä johdettaviin uudenlaisiin yhdistelmiin.

– Raja-aitoja rikkova tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä joustavat opintopolut ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä nostavat toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja laadun aivan uudelle tasolle, sanoo Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow.

Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa eduskunnan 12.12. hyväksymät yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muutokset sekä uuden Tampereen yliopiston syntymiseen liittyvä yliopistolain muutoksen voimaanpanolaki vuoden loppuun mennessä.

Korkeakoulujen opetusyhteistyötä koskevat uudet säännökset antavat kaikille suomalaisille yliopistoille ja ammattikorkeakouluille laajemman vapauden järjestää opetusta yhteistyössä muiden korkeakoulujen kanssa.

Lisäksi eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen korkeakoulukonserneissa ammattikorkeakouluja koskeva päätöksenteko tapahtuu ammattikorkeakoulussa ja että valtionrahoitusjärjestelmän mukainen rahoitus käytetään siinä korkeakoulussa, jolle se on myönnetty ja että yhteistyöstä koituva taloudellinen tai muu hyöty jakautuu tasapuolisesti järjestelyn osapuolille.


Lisätietoja:
Tampere3-hankejohtaja Marianne Kukko, 040 543 9883,
Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow,

 

 

 

Uutisen jättäjä: Sara Riihimäki
Asiasanat: palvelut ja yhteistyö, näkyvyys ja viestintä, tampere3