Mediatiedotteet - Tampereen teknillinen yliopisto

3D-tulostuksella kilpailukykyä pk-yrityksiin – miljoonarahoitus SMACCille

Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n yhteinen älykkäiden koneiden ja valmistuksen osaamiskeskittymä SMACC aloittaa hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa erityisesti pk-yritysten kilpailukykyä 3D-tulostuksen avulla.

3D-tulostus on osa digitaalista vallankumousta ja muuttaa ratkaisevasti valmistavan teollisuuden toimintatapoja. Alkavan hankkeen kehityskohteina ovat erityisesti digitaalinen suunnittelu ja mallinnus, eri tulostusteknologioiden hyödyntäminen sekä yhteisölliset toimintamallit. Hankkeessa kehitetään myös SMACCin toimintaa ja luodaan pohjaa toimialan ekosysteemin kehittymiselle. 

– Pirkanmaalle on syntymässä vahva 3D-tulostuksen osaamiskeskittymä. Käynnistyvässä hankkeessa yhdistyvät teknologian ja liiketoiminnan kehittämisen näkökulmat. Tärkeää on myös tutkimus- ja kehitystulosten nopea saattaminen yritysten hyödynnettäväksi, kertoo erityisasiantuntija Tiina Harala Pirkanmaan liitosta.

Vaativa digitaalinen valmistus ekosysteemin lisäarvon tuottajana (Välkky) -hanke alkaa lokakuussa ja kestää vuoden 2018 loppuun saakka. Hankkeen budjetti on miljoona euroa, ja sen rahoittajia ovat Pirkanmaan liitto, TTY ja VTT.   

Yrityksiä kannustetaan kehitykseen

TTY:n ja VTT:n yhteinen osaamiskeskittymä SMACC tarjoaa monipuolista huippuosaamista, nopeita ratkaisuja sekä laajan yhteistyöverkoston erityisesti pk-yritysten käyttöön.

– Tässäkin hankkeessa on käytössä SMACCin ketterät toimintatavat. Ne luovat pk-yrityksille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia nostaa liiketoimintansa arvoa digitalisaation avulla, toteaa liiketoiminnan kehityspäällikkö Risto Kuivanen VTT:ltä.

Kaikki kiinnostuneet yritykset kutsutaan hankkeeseen mukaan.  

– Hanke tarjoaa esimerkiksi työpajoja, joissa jaetaan TTY:n ja VTT:n asiantuntemusta ja alan uusinta tietoa, kertoo professori Kari T. Koskinen TTY:ltä. 

Hankkeen aloitusseminaari järjestetään keskiviikkona 12.10.2016 kello 13.00 alkaen Tampereella, TTY:n Kampusareenalla. Tervetuloa!

Lisätiedot:

Tampereen teknillinen yliopisto: professori Kari T. Koskinen, kari.t.koskinen (at) tut.fi, p. 0400 634 242
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy: Risto Kuivanen, risto.kuivanen (at) vtt.fi, p. 040 511 6699
Pirkanmaan liitto: erityisasiantuntija Tiina Harala, tiina.harala (at) pirkanmaa.fi, p. 050 594 4533

www.smacc.fi
https://twitter.com/SMACCFinland

 

***

SMACC (Smart Machines and Manufacturing Competence Centre) on Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) muodostama älykkäiden koneiden ja valmistuksen osaamiskeskittymä, joka rakentaa suomalaisen valmistavan teollisuuden tulevaisuutta. Osaamiskeskittymä vahvistaa merkittävästi alan ekosysteemin kehittymistä ja tarjoaa yhden luukun periaatteen korkeatasoisen tutkimusosaamisen hyödyntämiseen. SMACC tarjoaa erityisesti PK-yritysten käyttöön nopeita ratkaisuja, monipuolista huippuosaamista sekä laajan yhteistyöverkoston.

Tampereen teknillinen yliopisto on teknologisen kehityksen tiennäyttäjä sekä tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyökumppani. Yliopistosta valmistuu haluttuja osaajia yhteiskunnan eri aloille. TTY on myös vahva innovaatioiden sekä tutkimus- ja osaamislähtöisten uusien yritysten tuottaja.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.

 

Uutisen jättäjä: Tuuli Laukkanen
Asiasanat: tiede ja tutkimus, palvelut ja yhteistyö, smacc, rahoitus, 3d-tulostus, kilpailukyky