Uutiset ja tapahtumat - Tampereen teknillinen yliopisto

Liikkuminen palveluna -ajattelun edelläkävijät koolla Tampereella 28.–29.11.

TTY järjestää yhdessä Aalto yliopiston, liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenneviraston ja ITS Finlandin kanssa maailman ensimmäisen kansainvälisen Liikkuminen palveluna -tutkimuskonferenssin 28.-29.11.2017. Mukaan mahtuu vielä!

Liikenteen ennakoidaan muuttuvan tulevaisuudessa kokonaisvaltaiseksi palveluksi. Liikkuminen palveluna -konseptin lähtöajatuksena on monipuolisten ja houkuttelevien liikkumismahdollisuuksien tarjoaminen helposti ja kätevästi. Liikkumisen palveluistumisella pyritään liikenteen kehittämiseen mahdollisimman saumattomaksi kokonaisuudeksi yhdistämällä eri liikennemuodot yhden maksu- ja informaatiokäyttöliittymän kautta saataviksi.

– Suomalaiset kotitaloudet käyttävät liikenteeseen 19 miljardia euroa vuosittain. Tästä suuri osa on henkilöautoilun kiinteitä kustannuksia, kuten auton arvon alenema ja vakuutusmaksut. Liikkuminen palveluna -ajattelu pyrkii tarjoamaan saman liikkumisen vapauden kuin henkilöauto, mutta alemmilla kustannuksilla, sanoo konferenssin puheenjohtaja Heikki Liimatainen Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernestä. 

– Suomi on liikkuminen palveluna -ajattelun edelläkävijä maailmassa. Globaalisti kyseessä on valtava markkina myös suomalaisille yrityksille. Myös liikenteen päästöjä voidaan vähentää, jos henkilöautoja käytetään vähemmän ja autokanta uudistuu nopeammin, Liimatainen jatkaa.

Osallistujia lähes 20 maasta

Kansainvälisessä Liikkuminen palveluna -tutkimuskonferenssissa (1st International Conference on Mobility as a Service – IcoMaaS) esitellään alan tutkimusta ja kehitysprojekteja sekä etsitään yhdessä uusia avauksia.  Konferenssissa myös rakennetaan yhteistyötä julkisen sektorin, tutkimuksen ja yritysten välille. Ohjelma koostuu yli 40 esityksestä, joissa esitellään tutkimusta, kokeiluja ja kaupallisia palveluja MaaS-teemaan liittyen.

Konferenssin pääpuhujina ovat liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, MaaS Alliance -verkoston johtaja Jacob Bangsgaard, Tel Avivin yliopiston liikenteen tutkimuskeskuksen johtaja professori Moshe Givoni, Tampereen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen, sveitsiläisen PostAuton liikkumisen kehitysjohtaja Martina Müggler ja Kalifornian Palo Alton kaupungin kestävän kehityksen johtaja Gil Friend. Konferenssiin odotetaan osallistujia lähes 20 maasta.

Aika: 28.-29.11.2017
Paikka: Sokos Hotel Torni, Tampere
Lisätietoja, ohjelma ja rekisteröityminen 13.11.2017 mennessä: www.tut.fi/verne/icomaas

Tervetuloa!

Lisätietoja:
Konferenssin koordinaattori, yliopisto-opettaja Kaisu Laitinen puh. 050 301 6124,
Liikenteen tutkimuskeskus Vernen johtaja, Assistant Professor Heikki Liimatainen puh. 040 8490320,

Uutisen jättäjä: Sanna Kähkönen
Asiasanat: tiede ja tutkimus, verne