Uutiset ja tapahtumat - Tampereen teknillinen yliopisto

Digitalisaatio muuttaa meriliikenteen - TTY ja Rolls-Royce yhdistävät voimansa

Rolls-Royce perustaa etäohjattavien ja autonomisten alusten tutkimuskeskuksen Turkuun. Tampereen teknillinen yliopisto on perustettavan kansainvälisen Marine-yksikön strateginen kumppani.
Tavoitteena on, että ensi vuosikymmenen loppuun mennessä etäohjattavat alukset liikkuvat maailman merillä.
Tavoitteena on, että ensi vuosikymmenen loppuun mennessä etäohjattavat alukset liikkuvat maailman merillä.

Rolls-Roycen strateginen kumppanuus on merkittävä saavutus TTY:n tutkimustoiminnalle. Yhteistyön alue kuuluu TTY:n tutkimuksen profiilialueeseen ”älykkäät koneet”.

TTY:n osaaminen tällä alueella on saavutettu yliopiston laadukkaalla konetekniikan koulutuksella, joka on tuottanut suuren määrän ammattilaisia alan teollisuuteen. Osaamista autonomisista järjestelmistä on karttunut pitkään myös tutkimuksesta.

– Huippututkimusta on tehty muun muassa vuonna 2005 perustetussa Suomen Akatemian huippuyksikössä GIMissä. Siinä tutkittiin ja kehitettiin erityisesti autonomisia liikkuvia työkoneita. Nyt käynnissä olevassa Tekesin Arktiset meret -ohjelman Aawa-projektissa tutkimus keskittyy nimenomaan meriliikenteen autonomiaan, kertoo professori Kalevi Huhtala

– Muun muassa nämä tekevät TTY:stä merkittävän strategisen kumppanin Rolls-Roycelle.

Rolls-Roycen Marine-yksikön pääjohtajan Mikael Mäkisen mukaan digitalisaatio muuttaa meriliikenteen tulevaisuudessa, ja Rolls-Royce toimii pioneerina etäohjattavien ja autonomisten alusten kehitystyössä.

– Olemme hyvissä asemissa ottamaan paikan merenkulun suunnannäyttäjänä ja ohjaamaan yhteistyötä teollisuuden, korkeakoulujen ja hallituksen edustajien kanssa. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että ensi vuosikymmenen loppuun mennessä etäohjattavat alukset liikkuvat maailman merillä kaupallisessa liikenteessä.

Turussa uusi tutkimuskeskus on täydessä toimintavalmiudessa myöhemmin tänä vuonna. Keskukseen myös palkataan lisää henkilöstöä.

Rolls-Roycen strategisia kumppaneita ovat Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto. Lisäksi sillä on lukuisia muita yhteistyöprojekteja pienten ja keskisuurten yritysten sekä start-up-yritysten kanssa. Yhtiö on perustajajäsen maailman ensimmäisessä autonomisen merenkulun ekosysteemissä, joka on DIMECC Oy:n koordinoima yhteisprojekti.

Konetekniikan DI-koulutusta Turussa

Turussa ja Lounais-Suomessa valmistava teknologiateollisuus ja erityisesti meriteollisuus ovat nyt vahvassa vedossa, ja uusille osaajille on kysyntää. Tähän tarpeeseen vastaa Turussa järjestettävä TTY:n tutkintovaatimusten mukainen konetekniikan diplomi-insinöörikoulutus.

Syksyllä 2017 alkaa jo toinen toteutus kaksivuotisesta koulutuksesta, ja sitä kehitetään sisällöllisesti meri- ja autoteollisuuden tarpeisiin. Koulutus toteutetaan yhteistyössä TTY:n, Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun ja Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa.

TTY kouluttaa myös perustettavan uuden tutkimuskeskuksen henkilöstöä. Koulutuksessa keskitytään erityisesti autonomisten järjestelmien ja tekoälyn teemoihin.

 

Lisätiedot:

Professori Kalevi Huhtala, p. 040 849 0512, etunimi.sukunimi@tut.fi

Tutkimuksesta vastaava vararehtori Jarmo Takala, p. 040 541 6897, etunimi.sukunimi@tut.fi

Opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala, p. 040 591 8044, etunimi.sukunimi@tut.fi

Kuva: Rolls-Royce

Uutisen jättäjä: Tuuli Laukkanen
Asiasanat: opiskelu ja opetus, tiede ja tutkimus, palvelut ja yhteistyö, älykkäät koneet, autonomiset järjestelmät, etäohjattavat alukset, rolls-royce, vtt