Uutiset ja tapahtumat - Tampereen teknillinen yliopisto

Interfacessa: Energianlouhinnalla virtaa vaikeisiin paikkoihin

Tampereen teknillisen yliopiston englanninkielisen Interface-verkkolehden syksyn numerossa esitellään energianlouhinnan mahdollisuuksia ja ajankohtaisia TTY-läisiä. Kenellä on oma asteroidi, kuka on vuoden Hyvä Luennoitsija?

Kun johdot ja paristot eivät tule kysymykseen, energiaa voidaan tuottaa vaikkapa mekaanisesta värähtelystä, kitkasta ja lämpötilaeroista. Yhä useampi laite saa pian sähkönsä energianlouhinnalla, melkein kuin tyhjästä.

– Energianlouhinnan sovelluskohteita ovat kunnonvalvonta ja kaikki muut sellaiset laitteet, joiden täytyy pystyä toimimaan pitkiä aikoja huoltovapaasti, professori Pekka Ruuskanen TTY:n elektroniikan ja tietoliikennetekniikan laboratoriosta kertoo.

Ruuskanen koordinoi tänä vuonna alkanutta Puhdasta energiaa ympäristöstä energianlouhinnalla -hanketta, jossa tutkitaan erilaisia sovelluksia energianlouhinnan alalla ja etsitään myös kaupallistettavia ratkaisuja yritysten käyttöön. Sovelluskohteita tulee räjähdysmäisesti lisää esimerkiksi esineiden internetin kehittyessä ja alan liiketoiminta kasvaa hurjaa vauhtia.

– Energianlouhinnalla katsotaan olevan merkittävä kaupallinen potentiaali tulevaisuudessa. Tällä hetkellä energianlouhinnan markkinapotentiaali on noin kaksi miljardia dollaria ja liiketoiminnan vuotuinen kasvu noin 20 prosenttia, Ruuskanen kertoo.

Hyvä Luennoitsija on myös mentori

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta valitsi vuoden Hyväksi Luennoitsijaksi yliopistonlehtori Jouni Lyly-Yrjänäisen tuotantotalouden ja tietojohtamisen laboratoriosta. Lyly-Yrjänäinen kuvailee itseään sekä opettajaksi että mentoriksi. Hän kouluttaa kansainvälisen tutkinto-ohjelman opiskelijoita suomalaiseen työelämään valmentavalla otteella. Industrial Engineering and Management -koulutusohjelmasta valmistuneista 60 prosenttia työllistyykin heti valmistuttuaan.

Lue Interfacesta myös tutkijatohtori Matti Viikinkoskesta, jonka mukaan nimettiin asteroidi huomionosoituksena hänen saavutuksistaan inversiomatematiikan saralla, sekä signaalinkäsittelyn laboratorion Associate Professor Alessandro Foista, joka yhdistää sujuvasti tieteenteon ja yrittäjyyden.  TTY:n robotiikan tutkimuksen tuorein vahvistus, Assistant Professor Roel Pieters, aloitti automaation ja hydrauliikan laboratoriossa syksyn alkussa.

– Robotit tekevät työstämme helpompaa ja turvallisempaa ja tulevat vähitellen myös koteihimme. Uuden sukupolven robotit palvelevat ihmisiä ja työskentelevät ihmisten rinnalla. Pk-yrityksillä ei välttämättä ole resursseja ostaa kalliita robotteja tai aikaa ohjelmoida niitä, joten tulemme vielä näkemään yrityksiä, jotka välittävät roboteille töitä, Pieters ennustaa.

Lue nämä ja muut TTY:n uutiset uusimmasta Interfacesta ja tilaa uutiskirje!

Uutisen jättäjä: Sanna Kähkönen
Asiasanat: tiede ja tutkimus, työssä tty:llä, tietoa tty:stä, interface