Avainasiat - Tampereen teknillinen yliopisto

Avainasiat

Tampereen teknillinen yliopisto

Tampereen teknillisenä yliopistona (TTY) toimiva TTY-säätiö keskittyy tekniikan ja arkkitehtuurin tieteelliseen tutkimukseen ja tähän tutkimukseen perustuvaan ylimpään opetukseen.

Kansainvälinen opiskelu- ja tiedeyhteisö

TTY:n kampuksella Tampereen Hervannassa opiskelee 8 300 perus- ja jatko-opiskelijaa ja työskentelee runsaat 1 700 eri alojen osaajaa. Kansainvälisyys on osa kaikkea TTY:n toimintaa. Yliopistolla opiskelee tai työskentelee noin 1 700 ulkomaalaista yli 60 maasta.

TTY tarjoaa opiskelijoilleen laaja-alaisen poikkiteknisen koulutuksen. Yliopistosta valmistuu diplomi-insinöörejä ja arkkitehteja sekä tekniikan ja filosofian tohtoreita, jotka ovat haluttuja osaajia yhteiskunnan eri alueilla.

TTY:n tutkimustoiminnassa yhdistyvät luonnontieteellinen, teknillinen ja liiketoimintaan liittyvä tutkimus.Tekniikka on avainasemassa globaalien haasteiden ratkaisemisessa.

Vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja

TTY tuottaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja osaamista yhteiskunnan hyödyksi. Yliopisto on  haluttu kumppani elinkeinoelämän tutkimus- ja kehittämishankkeissa. TTY on myös vahva innovaatioiden sekä tutkimus- ja osaamislähtöisten uusien yritysten tuottaja.

Talous

Vuonna 2015 TTY-säätiön kokonaisrahoitus oli 139 miljoonaa euroa. Valtion yleisavustuksena rahoituksesta kertyi 57 prosenttia.

Säätiöyliopisto

TTY siirtyi säätiömuotoon vuoden 2010 alussa. Säätiöyliopiston itsenäisyys ja säätiöpääoman tuotot tukevat merkittävästi tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistä yliopistossa.

Vuosina 2010 - 2012 toteutettu varainkeruukampanja TTY-säätiön pääomaan tuotti lähes 40 miljoonan euron yksityiset lahjoitukset. Yhdessä valtion vastinrahan kanssa lahjoitukset muodostivat TTY-säätiölle runsaan 137 miljoonan euron suuruisen säätiöpääoman. Säätiöpääoman tuottoja on tähän mennessä suunnattu yhteensä n. 16 miljoonaa euroa mm. uusiin avauksiin ja yliopiston toiminnan kehittämiseen.

Päivittäjä: Katja Ayres, 30.11.2016 21:25.
Sisällöstä vastaa: Ayres Katja
Asiasanat: tietoa tty:stä