TTY:stä tuli säätiöyliopisto vuoden 2010 alusta. Säätiömalli merkitsee TTY:lle mahdollisuutta kehittää toimintaansa itsenäisesti ja parantaa yliopiston asemaa kilpailtaessa hyvistä opiskelijoista, tutkijoista ja opettajista. Se antaa myös hyvän perustan edelleen vahvistaa kiinteitä yhteyksiä elinkeinoelämään ja yhteiskuntaan.
Strategiakaudella 2010-2013 TTY:n keskeisiä painopisteitä ovat tutkimustoiminnan kehittäminen, kansainvälistymisen vahvistaminen, opetuksen ja oppimisen laadun parantaminen sekä johtamisen ja sisäisen toiminnaohjauksen kehittäminen.
TTY:n arvot: vastuullisuus, rohkeus, sivistys ja viisaus
TTY kantaa vastuuta ympäristön ja ihmiskunnan tulevaisuudesta etsimällä rohkeasti uusia avauksia tekniikan tutkimukseen ja koulutukseen. TTY vaalii sivistystä sitoutumalla vahvasti akateemiseen perinteeseen ja tasa-arvon ja kansainvälisyyden edistämiseen. Kaikessa toiminnassa TTY pyrkii viisauteen, joka ilmenee pitkäjänteisenä toiminnan kehittämisenä suomalaisen yhteiskunnan ja ihmiskunnan hyväksi.
Tampereen teknillisen yliopiston strategia