TTY-säätiö


Tampereen teknillisenä yliopistona toimivan TTY-säätiön säädekirja allekirjoitettiin Tampereen Hervannassa 9.2.2009. TTY-säätiön perustajajäsenet ovat Suomen valtio, Teknologiateollisuus ry, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, Tekniikan Akateemiset ry, Tampereen Teknillinen Seura ry, Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö, Tampereen kauppakamari ja Tampereen Kauppaseura ry. Yliopiston säätiömuotoinen toiminta alkoi 1.1.2010, jolloin uusi yliopistolaki astui voimaan.

Itsenäinen säätiöyliopistomuoto tukee merkittävästi tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistä TTY:ssä ja antaa hyvät lähtökohdat menestyä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Säätiöpääoman tuottojen avulla TTY voi panostaa enemmän tutkimuksen ja koulutuksen uusiin avauksiin sekä laadun ja toiminnanohjauksen kehittämiseen. Näin TTY varmistaa, että sen tutkimus ja koulutus palvelevat yhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla myös tulevaisuudessa.


Tukisitko teknologiavaikuttajaa?

Yliopistolain uudistumisen myötä suomalaisten yliopistojen varainhankinta saa uusia muotoja. Sekä yhteisöt että yksityishenkilöt voivat lahjoittamalla tukea Tampereen teknillisen yliopiston työtä suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän hyväksi.

Lisätietoja: tty-saatio@tut.fi


Päivittäjä: Ayres Katja, 25.02.2011 17:42.
Sisällöstä vastaa: Ayres Katja
Asiasanat: tietoa tty:stä
Sivun alkuun Palaute tästä sivusta