TTY:n yhteiskunnallinen vaikuttavuus pohjautuu yliopiston keskeisiin perustehtäviin, tutkimukseen ja koulutukseen. Yliopisto on haluttu yhteistyökumppani teollisuuden tutkimus- ja kehittämishankkeissa sekä vahva innovaatioiden ja tutkimus- ja osaamislähtöisten uusien yritysten tuottaja. TTY:stä valmistuneet ovat arvostettua työvoimaa teollisuudessa, elinkeinoelämässä ja muilla yhteiskunnan alueilla.
Keskeinen osa TTY:n alueellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta on tutkimustulosten ja teknologian siirto eri muodoissa teollisuuteen ja elinkeinoelämään. Tämä tapahtuu yritysten kanssa yhteistyössä toteutettavissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Lisäksi TTY:llä kehitetyn teknologian varaan syntyy uusia yrityksiä. Esimerkiksi TTY:n fysiikan laitoksella ja myöhemmin Optoelektroniikan tutkimuskeskuksessa ORC:ssa tehdyn tutkimuksen pohjalta on syntynyt Pirkanmaalle kokonainen uusi vientiteollisuuden ala, 18 miljoonan euron liikevaihto ja 150 työpaikkaa.
Lisää tietoa TTY:n yrityspalveluista.