Jatko-opintojen kesto on hyvin yksilöllistä ja riippuu mm. siitä, tehdäänkö jatko-opintoja päätoimisesti vai työn ohessa. Kokoomaväitöskirjoissa myös julkaisujen hyväksymisprosessin kesto voi vaihdella hyvinkin paljon. Jonkinlaiseksi ohjenuoraksi jatko-opintojen keston voisi arvioida olevan noin 3 - 5 vuotta.
Jatko-opiskelijaksi voi hakea koska tahansa. Jatko-opiskeluhakemukset teknis-taloudellisessa tiedekunnassa käsitellään kahdesti vuodessa, toukokuussa ja marraskuussa, jonka jälkeen jatko-opinto-oikeudesta päättää TTY:n rehtori.
Jatko-opintoihin kuuluvia kursseja voi ja kannattaa suorittaa samanaikaisesti väitöskirjatyön suorittamisen kanssa. Ns. metodologiakursseja kannattaa sisällyttää jatko-opintoihin jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska ne antavat hyvää pohjaa itse väitöskirjatyöhön.
Väitöskirjan esitarkastusprosessi kestää nopeimmillaan noin kaksi kuukautta, mutta on hyvä varautua siihen, että aikaa voi mennä kauemminkin.
Kun julkaisulupa on saatu, on väitöskirjaa pidettävä julkisesti nähtävillä tiedekunnan ilmoitustaululla vähintään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta.
Väitöstilaisuuden jälkeen vastaväittäjän/vastaväittäjien on kahden viikon kuluessa annettava lausunto väitöskirjasta ja sen puolustamisesta sekä ehdotus väitöskirjan arvosanaksi