|
Roikkuvatko opinnot?
Wiittä Waille –toiminnan tarkoituksena on tukea ja kannustaa opiskelijoita saattamaan opintonsa päätökseen pääasiassa normaaleja väyliä ja opetusta hyödyntäen. Toiminta on suunnattu kaikille yliopistomme opiskelijoille, joiden opinnot ovat syystä tai toisesta viivästyneet. Tulevaisuudessa Wiittä Waille -toimintaa kohdistetaan erityisesti seuraavien kohderyhmien avuksi:
- opiskelijat, joilla on jäänyt perusopintoja suorittamatta kahden ensimmäisen vuoden jälkeen
- opiskelijat, joiden opinnäytetyö on jäänyt tekemättä kokonaan tai sen tekeminen on jäänyt kesken
- opiskelijat, joiden opintoaika on loppumassa tai jotka opiskelevat jo myönnetyllä lisäajalla
- opiskelijat, jotka ovat siirtyneet vanhasta yksiportaisesta tutkintorakenteesta uuteen tutkintorakenteeseen
Tavoitteena valmistuminen
Pitkittynyt tutkinto kaivertaa turhaan mieltä. Työmarkkinoilla valmistumattoman mahdollisuudet ovat heikommat kuin valmistuneella. Toiminnan tavoitteena onkin saada opiskelijat valmistumaan yliopistosta joko tekniikan kandidaatiksi, diplomi-insinööriksi tai arkkitehdiksi. Wiittä Waille -toiminnasta hyötyvät siis juuri ne opiskelijat, jotka haluavat jatkaa opintojaan ja suorittaa tutkinnon loppuun. Tämä edellyttää läsnä olevan tutkinto-opiskelijan statusta TTY:lla.
Kursseja, neuvontaa ja seminaareja
Wiittä Waille järjestää lukuvuosittain muutamia opintojaksoja intensiivikursseina sekä ilta- ja viikonloppukursseina erityisesti perusopintoihin liittyen. Lisäksi toimintaan osallistuville on tarjolla neuvontapalveluita, vertaistukiryhmiä ja toiminnan puitteissa järjestetään myös joitain seminaareja. Tarkemmat tiedot toiminnasta löytyvät Wiittä Waille -sivuilta POPista > (vaatii TTY:n käyttäjätunnuksen).
Tunnetko kuuluvasi kohderyhmään?
Liity hankkeen postituslistalle. Myös omien tietojen muokkaaminen, esimerkiksi listalla olevan sähköpostiosoitteen vaihtaminen, onnistuu edellä olevan linkin kautta. Listalle on mahdollista liittyä myös muilla kuin TTY:n sähköpostiosoitteilla.
Yhteystiedot
Wiittä Waille -hankkeeseen liittyvissä kysymyksissä voit lähettää sähköpostia osoitteeseen wiittawaille@tut.fi. Toiminnasta vastaavat koulutusohjelmien suunnittelijat.
|