Adecco Finland Oy tarjoaa monipuolisia henkilöstöratkaisuja yritysten muuttuviin tilanteisiin. Konsernilla on 6 700 toimipaikkaa 70 maassa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja tällä hetkellä he toimivat 20 kaupungissa. Päätoimialaa ovat rekrytointi ja henkilöstövuokraus, lisäksi he tarjoavat ulkoistamis- ja konsultointipalveluita.
Adecco-TTY on keskittynyt teknisen alan hakuihin ja heidän kauttaan työllistyy kesätyöntekijöitä fuksivuodesta lähtien, diplomityöntekijöitä, vastavalmistuneita ja myös urallaan pidemmällekin ehtineitä ammattilaisia päällikkötason tehtäviin asti. Alkuvaiheen opiskelija on tyypillisesti kesätyössä tai osa-aikaisena henkilöstövuokrauksen kautta esimerkiksi tuotannon tai logistiikan tehtävissä ja valmistuneiden kohdalla on usein kyse rekrytoinnista suoraan asiakasyrityksen palvelukseen.
Toimistolta saa myös uraohjausta missä tahansa opintojen tai työuran vaiheessa. Yrityksille tarjoamme henkilöstövuokrauksen ja rekrytointien lisäksi mm. yritysesittelytilaisuuksia kampuksella sekä osallistumme RekryTampere-yhteistyössä työnhakijoille suunnattujen toimialatapahtumien järjestämiseen.
Sauli Virta, rekrytoitu Adeccon kautta Fastemsille diplomityöntekijäksi 2008:
"Toimin Fastems Oy Ab -yrityksen palveluksessa Tampereen Lahdesjärvellä. Fastems on globaali johtava tehdasautomaatiojärjestelmien toimittaja. Diplomityön aiheena oli optimoida uuden kehitettävän tuotteen kaupallistamisprojekti. Tällä hetkellä jatkan tuotteen parissa tuotepäällikön tehtävissä. Työt ovat täysin koulutusta vastaavia (Teollisuustalous + Automaatio) ja tehtävät tarjoavat sopivasti mielekästä haastetta. Työssäni yhdistyvät tulosvastuullisuus ja vapaus tehdä asiat omalla luovalla tyylillä.
Yhteistyö Adeccon kanssa sujui erittäin hyvin. Hain diplomityöpaikkaan, joka oli julkaistu Adeccon TTY:n sivustolla. Rekrytointiprosessi sujui ammattitaitoisen tehokkaasti. Fastemsin lopulliseen haastatteluun mentäessä tuntui, että asiat olivat sovittu jo pitkälti etukäteen ja että kyseessä oli vain muodollinen varmistus tapaaminen."
Yhteystiedot:
Adecco-TTY Urapalvelut
Korkeakoulunkatu 10
33720 Tampere
Puh. 03 3115 3500
www.adecco.fi/tty
Avoinna: ma–pe 11–16