Toimintamalli parantaa palveluntuottajien turvallisuutta teollisuuden työpaikoilla

20.02.2012 9:01
Teollisuusyritysten tiloissa työskentelee nykyisin yhä useammin myös palveluntuottajien henkilöstöä esimerkiksi siivous-, vartiointi- ja tai huoltotehtävissä. Turvallisuuden hallinta tällaisilla useille toimijoille yhteisillä työpaikoilla on haasteellista varsinkin palveluntuottajayrityksille.

Teollisuuden palveluntuottajat toimivat tyypillisesti useiden eri asiakasyritysten kanssa ja vaihtuvissa työkohteissa. Tämä aiheuttaa haasteita turvallisuuden varmistamisessa, sillä palveluntuottajien on huomioitava toiminnassaan asiakkaiden moninaiset toimintatavat ja erityispiirteet. Palveluntuottajien kohtaamat turvallisuuden varmistamisen ongelmat liittyvät tyypillisesti tiedonkulun varmistamiseen, vaarojen tunnistamiseen ja töiden suunnitteluun.

–Turvallisuuden hallinnan ongelmallisten tekijöiden ratkaiseminen on tärkeää, sillä heikosti hoidettuina ne voivat johtaa työtapaturmiin, kertoo teollisuuden palveluiden turvallisuutta väitöskirjassaan tutkinut diplomi-insinööri Sanna Nenonen.

Vaikka osassa yrityksistä turvallisuusasioihin on jo kiinnitetty paljon huomiota, turvallisuustoiminta vaihtelee yritysten ja työkohteiden välillä.

Yhteisten työpaikkojen turvallisuusasioita on tähän mennessä tarkasteltu lähinnä asiakasyrityksen kannalta, mutta Nenosen väitöskirjassa aihetta lähestytään palveluntuottajien näkökulmasta. Väitöskirjassa esitellään turvallisuusjohtamisen toimintatapa, joka auttaa palveluntuottajayrityksiä kehittämään oman toimintansa turvallisuutta sekä organisoimaan turvallisuusyhteistyötä asiakkaiden kanssa.

–Toimintatapa käsittelee merkittävimpiä teollisuuskohteissa toimivien palveluntuottajien kohtaamia turvallisuustoiminnan haasteita sekä tarjoaa esimerkkejä ja työvälineitä turvallisuuden varmistamiseksi arkipäivän toiminnoissa. Toimintamalli on tarkoitettu pääasiassa palveluntuottajayrityksille, mutta sitä voidaan hyödyntää myös asiakasyrityksissä toimittaessa yhdessä palveluntuottajayritysten kanssa, Nenonen huomauttaa.
 

Väitöstilaisuus perjantaina 24.2.
 

Diplomi-insinööri Sanna Nenosen turvallisuustekniikan alaan kuuluva väitöskirja ”Implementation of Safety Management in Outsourced Services in the Manufacturing Industry” (”Teollisuuden ulkoistettujen palvelujen turvallisuusjohtaminen”) tarkastetaan Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) teknis-taloudellisessa tiedekunnassa perjantaina 24.2.2012 kello 12 Festian salissa Pieni Sali 1 (Korkeakoulunkatu 8, Tampere).

Vastaväittäjinä toimivat tutkimusprofessori Raija Koivisto (VTT) ja tekniikan tohtori Arto Kuusisto (European Comission, Joint Research Centre). Tilaisuutta valvoo professori Jouni Kivistö-Rahnasto TTY:n teollisuustalouden laitoksen turvallisuuden johtamisen ja suunnittelun yksiköstä.

Sanna Nenonen (35 v.) on kotoisin Hämeenkyröstä ja työskentelee tutkijana Tampereen teknillisen yliopiston teollisuustalouden laitoksella.

Lisätietoja: Sanna Nenonen,  puh. 040 775 9928 ja sanna.nenonen@tut.fi

Uutisen jättäjä: Kemiläinen Marjut
Asiasanat: tiede ja tutkimus, näkyvyys ja viestintä, väitös, turvallisuustekniikka, palveluntuottaja, työturvallisuus, nenonen
Sivun alkuun Palaute tästä sivusta