Liikenne- ja kuljetusalan mobiilipalveluissa korostuu paikkatiedon ja navigoinnin hyödyntäminen. Prosessimaisissa kenttätyön palveluissa hyöty syntyy manuaalisen tai toistuvan työn vähenemisestä. Tietotyöläisten mobiilipalvelut puolestaan tukevat paremmin luppoajan hyödyntämistä sekä nopeaa reagoimista ajasta ja paikasta riippumatta.
–Yritykset ottavat käyttöönsä mobiilipalveluita, koska pyrkivät niiden avulla saavuttamaan esimerkiksi kustannussäästöjä ja työn tuottavuuden, avainhenkilöiden tavoitettavuuden tai työtyytyväisyyden paranemista, sanoo diplomi-insinööri Maiju Vuolle. Hän tutki väitöskirjassaan mobiilipalveluiden vaikutusta yrityksen liiketoimintaan palvelun asiakkaan eli palvelua hyödyntävän yrityksen näkökulmasta. Pelkästään rahamääräisten yritystasoisten mittarien sijaan Vuolle tarkasteli väitöskirjassaan yrityksen kannattavuuteen ja tuottavuuteen välillisesti vaikuttavia tekijöitä.
Toistaiseksi mobiilipalvelujen vaikutusta yrityksen liiketoiminnan suorituskykyyn on mitattu melko vähän. Siksi ei ole selkeää kuvaa siitä, minkälaiset palvelut toimivat erilaisissa tietointensiivisissä ja liikkuvissa työtehtävissä. Myöskään tuottavuushyötyjen mittaamiseen ei ole työkaluja.
– Mobiilipalveluissa on paljon potentiaalia. Monet palveluiden hyödyistä ovat epäsuoria ja aineettomia, ja ne voivat näkyä yrityksen liiketoiminnassa viiveellä. Tämä tekee vaikutusten tunnistamisen ja mittaamisen hankalaksi.
Tähän tarpeeseen Vuolle kehitti kyselytyökalun yhdessä mobiilipalveluiden tarjoajien kanssa. Kyselyn tueksi voi kehittää myös objektiivisia, määrällisiä mittareita.
–Eri toimialoilla työskentelevät tarvitsevat erityyppisiä toiminnallisuuksia palveluihinsa. Tällöin myös tavoiteltavat vaikutukset ovat erilaisia eikä niiden mittaamiseen ole olemassa vain yhtä parasta keinoa. Hyötyjen toteutumiseen vaikuttavat myös monet palvelun käyttötilanteeseen liittyvät tekijät, joita tulisi ymmärtää paremmin, Vuolle sanoo.
Väitöskirjan tuloksena syntyi erilaiset tilannetekijät huomioiva palvelujen asiakasvaikutusten mittausprosessi, jonka avulla vaikutuksia on helpompi tunnistaa eri näkökulmista ja luoda niille mittareita. Väitöstyö tuo uutta tietoa erityisesti palveluiden asiakasvaikutusten mittaamiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi osoittaessa palvelujen tuomia hyötyjä asiakkaille sekä käyttää myös palvelun kehittämisen tukena.
Diplomi-insinööri Maiju Vuolteen tietojohtamisen alaan kuuluva väitöskirja "Measuring performance impacts of mobile business services from the customer perspective" ("Yritysten mobiilipalveluiden suorituskykyvaikutusten mittaaminen asiakkaan näkökulmasta") tarkastetaan Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) teknis-taloudellisessa tiedekunnassa maanantaina 19.12.2011 kello 12.00 Festian salissa Pieni Sali 1 (Korkeakoulunkatu 8, Tampere).
Vastaväittäjinä toimivat professori Matti Vartiainen (Aalto yliopisto) ja dosentti Harri Kulmala (Lappeenrannan teknillinen yliopisto). Tilaisuutta valvoo professori Antti Lönnqvist TTY:n tiedonhallinnan ja logistiikan laitokselta.
Maiju Vuolle (31 v.) on kotoisin Myllykoskelta ja työskentelee tutkijana Tampereen teknillisen yliopiston tiedonhallinnan ja logistiikan laitoksella.
Lisätietoja: Maiju Vuolle, puh. 040 559 6424, maiju.vuolle@tut.fi
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa: http://URN.fi/URN:NBN:fi:tty-2011120714924