Tohtoripromootio on juhlallinen akateeminen tilaisuus, jossa tohtorin tutkinnon suorittaneet saavat tieteellisen vapauden symbolina tohtorinhatun. Promootiossa vihitään myös ansioituneita henkilöitä kunniatohtoreiksi.
Promootiot ovat saaneet alkunsa keskiajalla Pariisin ja Bolognan yliopistoissa. Suomessa ensimmäinen promootio järjestettiin Turun yliopistossa vuonna 1643.
Vuonna 1965 perustetun Tampereen teknillisen yliopiston (vuoteen 2002 saakka Tampereen teknillinen korkeakoulu, TTKK) ensimmäinen tohtoripromootio oli vuonna 1982. Sen jälkeen tohtoripromootio on järjestetty viiden vuoden välein. Lisäksi vuonna 1995 järjestettiin ylimääräinen promootio yliopiston 30-vuotisjuhlan kunniaksi.
Promootioon kutsutaan kaikki edellisen, vuonna 2007 pidetyn promootion jälkeen tohtorin tutkinnon suorittaneet. Promootiojuhlallisuudet jakautuvat kolmelle päivälle 17.–19.5.2012. Pääjuhla eli promootioakti on perjantaina 18.5. Tampere-talossa. Promootioaktin jälkeen promovoidut tohtorit siirtyvät kulkueena Tampereen tuomiokirkkoon promootiojumalanpalvelukseen.
TTY:n promootioissa on vihitty kunniatohtoreiksi henkilöitä Suomesta ja ulkomailta yliopiston edustamien alojen saavutusten ja läheisen TTY-yhteistyön tai muiden erinomaisten tieteellisten, taiteellisten tai yhteiskunnallisten ansioiden perusteella. Kahdeksannessa tohtoripromootiossa vihitään kahdeksan uutta kunniatohtoria:
Professori Gerhard Fettweis, Technical University Dresden, Mobile Communications Systems, Saksa
Professori Amos Gilat, Ohio State University, Mechanical and Aerospace Engineering, Yhdysvallat
Professori Yongxiang Lu, President of the Chinese Academy of Sciences, Kiina
Professori Karl Öiger, Tallinn University of Technology, Timber and Plastic Structures, Viro
Vuorineuvos Ole Johansson, Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja
Pormestari Timo P. Nieminen, Tampereen kaupunki
Teollisuusneuvos Paula Nybergh, Työ- ja elinkeinoministeriö
Professori Riitta Suuronen, Tampereen yliopisto, kudosteknologia
Lisätietoja:
rehtori Markku Kivikoski, puh: 040 849 0094, markku.kivikoski@tut.fi
promootiotoimikunnan puheenjohtaja, professori Tuomo Tiainen, puh: 040 849 0043, tuomo.tiainen@tut.fi