IIDA etsii jälleen uusia liikeideoita

14.02.2012 15:25
Pirkanmaalaisten korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilökunnalle vuosittain järjestettävä IIDA Ideakilpailu käynnistyy jälleen 14.2.2012. Kilpailun kautta on perustettu monia menestysyrityksiä, kuten TTY:ltä maailmalle ponnistaneet Web of Trust ja Ovelin Oy.


IIDA Ideakilpailun tarkoituksena on innostaa osallistujia kehittämään uusia tuote- ja liiketoimintaideoita ja kannustaa samalla yrittäjyyteen. Kilpailuun voi osallistua kahdessa sarjassa:
1) Tuoteideat ja keksinnöt
2) Liiketoimintasuunnitelmat ja -konseptit

Ideakilpailun asiamiehen Jarno Kolehmaisen mukaan 18. kertaa järjestettävä kilpailu on vakiinnuttanut
asemansa korkeakouluissa ideoiden esittämis- ja testausfoorumina. Pirkanmaalaisissa korkeakouluissa opiskelee yli 30 000 opiskelijaa, joiden lisäksi korkeakoulut työllistävät tuhansia henkilöitä korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen parissa. Kohdejoukossa on siis huomattavasti potentiaalia uusien ja menestyksekkäiden liikeideoiden löytämiseksi.

Hyviä esimerkkejä kilpailussa menestyneistä ideoista ovat esimerkiksi vuoden 2006 ideakilpailun voittanut verkkoselaamisen turvallisuuden varmentamiseksi kehitetty Web Of Trust –sovellus, jolla on yli 30 miljoonaa käyttäjää. Vuoden 2010 IIDA ideakilpailun voittanut Ovelin Oy on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt saamaan monia kansainvälisiä tunnustuksia, kuten ”European best learning game 2011”. Menestyksen myötä Ovelin uutisoi viime viikolla saaneensa yli 1 miljoonan euron pääomasijoituksen Yhdysvalloista. Muita vahvan potentiaalin omaavia kilpailuyrityksiä ovat esim. Intoloop Oy ja IGL Technologies Oy.

IIDA Ideakilpailuun voi osallistua huhtikuun 12. päivään saakka sähköisellä lomakkeella osoitteessa
http://www.hermiayrityskehitys.fi/iida/
. Kilpailun palkintojen yhteismäärä on lähes 7 000 euroa.

Kilpailussa jaetaan 5-8 palkintoa riippuen ehdotusten tasosta. Palkintojenjakotilaisuus sekä sen yhteydessä järjestettävä yritystoiminnan perustamista tukeva koulutustilaisuus järjestetään toukokuussa 2011. Kilpailun toteuttamisen ja palkinnot ovat mahdollistaneet Pirkanmaalaisten korkeakoulujen lisäksi Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy sekä pääsponsorit Rovio Oy, Tampereen Patenttitoimisto Oy ja Tieto Finland Oy. Lisäksi kilpailua tukemassa ovat Tekniikan akateemisten liitto TEK ry ja Santen Oy. Kilpailun käytännön toteutuksesta vastaa Hermia Yrityskehitys Oy.


Lisätietoja:
Hermia Yrityskehitys Oy, kilpailuasiamies Jarno Kolehmainen,
p. +358 40 828 8279, jarno.kolehmainen@hermiayrityskehitys.fi
IIDA www-sivut: http://www.hermiayrityskehitys.fi/iida/

Uutisen jättäjä: Kemiläinen Marjut
Asiasanat: opiskelu ja opetus, palvelut ja yhteistyö, näkyvyys ja viestintä
Sivun alkuun Palaute tästä sivusta